— "Missä? Mimmoinen?"
— "Ei juuri rautatien konduktörin; mutta ei paljon enemmänkään: pieni insinörin-virka Tiszan järjestämisessä."
— "Mutta sehän on kovin vaivaloinen."
— "Onpa kyllä. Minun täytyy enimmäksi osaksi asua kalastajain majoissa ja lauta-vajoissa."
— "Mutta miksi ette jää enonne luokse?"
— "Siksi, että ihminen mielellänsä on oma herransa. Minun täytyy myöskin ajatella sitä, että joskus menen naimisiin, ja vaimoni saatan kuitenkin ennemmin viedä lauta-vajaan Tiszan sululle, kuin enoni taloon."
Jos Corinnalla olisi ollut sydän, ei hänen näihin sanoihin olisi tarvinnut lausua, että hänen sydäntänsä kauheasti tykyttää, vaan: "ystäväni, mitä on minun, se on sinunkin; ja minä itse olen sinun kaupanpäälliseksi, jää tänne, älä mene edemmäksi; me voimme elää onnellisina." Mutta tietysti on paljon edullisempi vetää esiin sydämen-tykytystä ja hermon-heikkoutta.
Corinna odotti, että Aladár nyt heti ottaisi puhuaksensa heidän vanhasta välistänsä, joka sen lisäksi vielä oli kontrahdillakin vahvistettu, ja piti itseään semmoista tapausta varten valmiina äkillisellä pyörtymyksellä tekemään loppua kosimis-ryntäyksestä.
Aladár ei kuitenkaan ottanut tätä asiaa esiin.
Hän kysyi Corinnalta, käykö hän teaterissa, mitä uusia operoita on annettu, kuinka ne häntä miellyttävät, mitä uusia nimiä hänen lempi-papukaijansa siitä saakka on oppinut, onko hänen ollut tapa ratsastaa, vieläkö tähtipää ratsuhevonen on jälellä, ja muita sellaisia joutavia.