— "Ei; miksikä? Minä olen ajatellut, että kun täällä meillä on niin paljon vaatteita, joita Hermine jätti jälkeensä, me lähettäisimme hänelle niistä; minä en niitä kumminkaan käytä ja täällä ne vaan pahentuvat."
— "Mutta, kultaseni, sinä et tiedä, mimmoinen tuo kunnon nainen on vartaloltaan; entäs jos hän olisi lihava persona?"
— "Oi, ei suinkaan."
— "Mistä sen tiedät?"
— "Joka on niin paljon kärsinyt, se ei suinkaan ole lihava; hän on varmaankin hyvin laiha."
— "Mutta jos hän olisi lyhytläntä; tiedäthän, että Hermine oli pitkä."
— "Sen hän tietää auttaa. Se on naisten asia, sitä et sinä ymmärrä, isä kulta."
— "Minä en sillä väliä pidä; lähetä hänelle mitä tahdot."
Erzsike ei nyt odottanut pitempiä puheita; hän juoksi pois, haki esiin koffertin ja hatturasian, latoi niihin kaikki, mitä täydelliseen naispukuun tarvitaan, Herminen vaatevarastosta, pienimpään kapineesen asti, joitten välttämätön yhteys on vaan naissydämen tietämä salaisuus. Sitte käski hän valjastaa hevoset, selitti kuskille kauan jotain ja antoi hänelle vihdoin lasin viiniäkin, jotta hän selvemmin tehtävänsä käsittäisi. Ja tänä päivänä oli hän sitte myöhään iltaan asti erinomaisen hyvällä mielellä; milloin hän ei itkenyt, nauroi hän aina.
Ankerschmidt meni koko päiväksi metsästämään; alkoi näet kurpan-pyynnin aika. Hänen jahtimiehensä oli ennustanut, että tänä keväänä tulisi sangen runsaasti kurppia, sillä vuosi oli märkä.