— "Rakas ystäväni", sanoi hän, laskien kätensä papereille, joita Kampós jo innokkaasti halusi takaisin, saadaksensa niitä taas poveensa neuloa, "oletteko kuullut juttua yksinkertaisesta miehestä, joka pimeässä läski-mykyjen sijasta, joita vaimo hänelle oli keittänyt, söi samana päivänä syntyneet pienet kissanpojat?"

— "Olen", vastasi lyhytniskainen mies, mutta ei käsittänyt ensinkään, mitä yhteyttä näillä molemmilla asioilla keskenänsä oli.

— "Ja luuletteko, että kenelläkään olisi niin huono maisti, ettei hän voi eroittaa kissanpoikia läski-my'yistä, ennenkuin on ne syönyt?"

— "En suinkaan minä."

— "Mutta minä luulen. Tehkää hyvin — tässä kissanpojat!" Ja tämän sanottuaan antoi hän hänelle takaisin epäperäiset runot.

Kampós herran muoto meni nyt semmoiseksi kuin maksajan, jonka rahaseteleitä väitetään "vääriksi." Ihmisen on vaikea uskoa, että mitä hän tähän asti täydellä luottamuksella on hopeana pitänyt, vastedes ei ole muuta kuin paljas fidihus. Tämän mukaan olisi hänen ollut luopuminen kaikista niistä, mitä hän tuolta "suurelta pakolaiselta" tähän asti oli saanut salaisesti tietää? Tämän mukaan ei tuo salainen kirjeenvaihto Bem ukon kanssa olisi totta. Tämän mukaan olisi siis tuokin lohdutus siksensä heitettävä, että Aasiassa vielä löytyy skytho-magyareja, seitsemän heimokuntaa, joiden vaan tarvitsee rakentaa silta Bosporin ylitse, tullaksensa tänne. Vaan tässä on enemmän luopumista, kuin mitä yhdeltä ihmiseltä ennen aamiaista saapi vaatia.

— "Mutta, suokaa anteeksi, kun hän niin elävästi osasi esiin tuoda kaikki ne vaivat, joitten kautta hän pelastui tappelusta ja mitenkä hän siitä pakeni, että hänen puhuessansa sen melkein edessänsä näkee. Kun Segesvár'in tappelun jälkeen kokonainen sotnia kasakoita ajoi häntä takaa, asettui hän selkä puuta vastaan ja antoi niiden lähestyä; seitsemän heistä hakkasi hän maahan; kahdeksannen halkaistuansa särkyi häneltä miekka satulanpukaan. Silloin teki hän itsensä kuolleeksi eivätkä kasakat enää häneen kajonneet. Mutta sen jälkeen tulivat saksilaiset tappelun perästä kaatuneita hautaamaan. Hän riisui kaatuneelta kasakalta turkit, veti ne yllensä ja puki kasakan omaan attilaansa;[21] ja se oli hänen pelastuksensa, sillä kun saksilaiset tutkivat attilaa, löysivät he siitä hänen taskukirjansa, jossa oli 120,000 florinia amerikkalaisissa pankinseteleissä sekä yksi sotalaulu. Setelit polttivat he, laulun huomasivat Petöfin tekemäksi ja silpoivat kasakalta pään hänen sijastansa. Hänet he sitte hautasivat; mutta ylimmäiseksi kun oli sattumalta laskettu, kaivoi hän itsensä yöllä ylös maasta ja pakeni metsäteitä pois. Seuraavana päivänä kuuli hän jo itseänsä takaa ajettavan. Silloin joutui hän eräälle purolle, joka juoksi maanalaiseen koloon. Hän syöksi sinne sisään; kolme päivää kuleksi hän pimeässä maan alla, veden ajamana, kunnes neljäntenä päivänä puro hänet taas toi ulos maan toiselle puolelle, juuri Unkariin."

— "Luulinpa jo: Amerikkaan."

— "No, minä näen, ettette mieli mitään uskoa, sentähden en virka tämän enempää. Liikuttava tapaus se kuitenkin on, että joku Bihar'ista on tullut Borsod'iin, matkalla syömättä muuta kuin kuusensiemeniä."

— "Varsinkin Suuri-Kumanian poikki, jossa ei mitään kuusia kasva. Mutta se on hyvä. Minä uskon jo 'kaikki', kun vaan käsketään. — Koska kuitenkin tuo mainio runoilija itse ja minä olimme varsin hyvät tuttavat, niin sanokaapa, eikö hän ole lausunut mitään halua tavata minua?"