"Jos joku on suorittanut kaksikolmatta osaa matkasta, on todenmukaisempaa, että hän vielä kulkee viimeisenkin kolmanneksen, kuin palaa takaisin kahteen ensimmäiseen."
"Ja pahimmassakin tapauksessa ovat nuot neljäkymmentä-tuhatta jo tässä; ei tarvitse muuta kuin avata tyhjää taskukirjaansa, jotta ne sisään lentävät."
"Kysymys on siis vaan: joko tänäpänä vielä kreutzerin-makkaraa ja kuusikymmentä-tuhatta florinia taikka neljäkymmentä-tuhatta ja komea illallinen?…"
No, jos tähän kysymykseen oli vaikea päätöstä antaa, suvaitsi kohtalo tulla hänelle avuksi suojelusenkelin muodossa, jonka me tunnemme Maxenpfutsch'in nimellä.
— "Vihdoin viimeinkin saavutin teidät!" huusi yht'äkkiä joku puoleksi ilon, puoleksi vimman äänellä jölkkäröivälle, ja kun kauluksesta kiinni otettu mies katsahti taaksensa, näki hän edessään ystävänsä Vendelin'in. "No, että teidät sentään tapasin! Minä olen etsinyt teitä kaikkialta: joka kapakasta, joka kahvihuoneesta, jossa teidän oli tapa käydä; minä olen seisonut väijyksissä teidän asuntonne edessä. Missä olette ollut? missä piileskellyt? No, nyt ette pääse minusta irti, ennenkuin olette sopinut tohtori Grisák'in kanssa."
Ja heti pisti hän käsivartensa herra Straff'in kainaloon, sillä tavoin vakuuttaaksensa itseään siitä, ettei tämä todellakaan voisi paeta tästä ystävällisestä yhteydestä.
— "Mutta, hyvä herra!" ärjäsi Straff, "mitä väkivaltaa teette minulle?? Te ette ole minun holhojani, jotta minua saisitte sinne, mihin en tahdo mennä."
— "No, no, no, ei mitään kiivastusta! Saatte kohta tietää, mikä minä teille olen."
— "Velkojani! Todellakin suuri ansio. Minä en pelkää sitä lajia villipetoja. Haastakaa minut oikeuteen."
— "Rauhoittukaa nyt vaan kauniisti. Minä en ole teidän velkojanne. Katsokaa, tässä on kirje taskussani, siinä lähetän minä kaikki kymmenen vekseliä Ankerschmidt'ille. Hän maksaa ne minulle. Minä olen myöskin antanut hänelle neuvon, mitenkä hänen on niitten kanssa menetteleminen. Hän älköön viekö niitä kaikkia yhtä haavaa oikeuteen, vaan ainoastaan yksittäin. Te ette koskaan voi niitä maksaa, vaan teidän täytyy antaa panna itsenne kiinni. Velkojan on oikeus yhden vuoden aikana omalla kustannuksellaan pitää teitä vangittuna. Vuoden kuluttua tuopi hän esiin oikeudessa toisen vekselin; silloin te taas suljetaan sisään, ja niin edespäin. Kymmenen vuoden ajaksi on teillä ruoka ja kortteeri taattu, jos ette sitä ennen kyllästy siihen. Minä olen siis kuitenkin teille joku, vai kuinka?"