— "Älkää puhuko enempää! Minä päästän teidät siitä."
Kampós herra hämmästyi kovin ja katsoi sopivimmaksi anteeksi-pyynnön osotteeksi avata kädessään pidettyä lompakkoansa.
Suuri mies laski käsivartensa ristiin rinnalleen ja lausui, katkerasti päätään pudistaen, varsin murheellisella äänellä Kampós'ille nämät soimaavat sanat:
— "Minä ymmärrän sinut, ihminen! Tämä siis on unkarilaisten ystävyyttä! Tämä suurten nimien sädekehä! Häpeä ja häväistys! Kun kunnottomasti asettaa paulan vainotun patriotan eteen, jotta tämä siihen takertuisi! Kun kavalalla jesuitan-juonella tiedustelee häneltä sanoja, joista sitte sopii hänelle huutaa: 'pereat!' — Minä tunnen teidät. Te, jotka pelkurimaisesti olette karttaneet vaaraa, koetatte nyt, jottei semmoisen vainotun isänmaan-puolustajan läheisyys saattaisi teidän kurjaa elämäänne vaaran alaiseksi, päästä hänestä irti. Häpeä sille kansalle, joka semmoisia sikiöitä suuriksi miehikseen nimittää! Petosta, kavaluutta joka askelella! Salaisuutemme uskomme vakojille, päämme laskemme salamurhaajain käteen, onnellisuuttamme pitävät pahat henget leikkikalunaan. Vaan vapiskaa! Koston päivä on tuleva ja se on oleva kauhea päivä. Muistakaa silloin, että olette kadehtineet leipäpalaa vainotulta patriotalta ja sulkeneet oven häneltä. Vapiskaa! vapiskaa!"
Kampós herra kehottamattakin jo vapisi kiireestä kantapäähän asti. Hän arveli, ettei tätä hirveää uhkausta vastaan mikään olisi niin hyvä suoja, kuin noiden viidenkymmenen florinin antaminen.
— "Pyydän nöyrimmästi anteeksi; armollinen herra lähettää tässä viisikymmentä florinia."
— "Hahaha!" huudahti jalo mies, kiivaasti tarttuen tarjottuihin pankinseteleihin semmoisella hurjistuneella liikunnolla, että Kampós herra ei mitään vähempää odottanut, kuin että hän heti paikalla ne kappaleiksi repisi. "Viisikymmentä florinia!" huusi katkerasti pakolainen, kohottaen noita kymmentä kappaletta Reichsschatzschein'ia taivasta kohden. "Näetkö tätä, isänmaani? Minä, joka kymmenen kertaa uhrasin edestäsi henkeni, joka verelläni kastelin ääriäsi toisesta päästä toiseen, minä saan nyt palkaksi siitä viisikymmentä florinia. Oi kurja, hylätty isänmaani!"
Kampós herran sydän oli todellakin kovin heltynyt ja hän rupesi jo hapuilemaan nenäliinaansa takataskusta, jonka hankkeen ylhäinen mies kuitenkin väärin käsitti, sillä hän ryntäsi äkkiä häntä vastaan ja, tarttuen hänen rintapieleensä, kiljasi:
— "Tunnusta, valapatturi, että minulle lähetettiin sata florinia ja että siitä olet viisikymmentä pidättänyt!"
Mutta tämä oli jo semmoinen sana, josta itse Kampós herrakin saattoi vimmastua.