— "Eräällä sielun-hukuttajalla. Minä toin Ankerschmidt'inkin muassani."
— "Siinä teit varsin hyvin; tyttö itkee itsensä kuolijaksi isän tähden, minä olen tuonut hänet tänne. Sinä olet väsynyt, eikö totta?"
— "Siitä en tiedä mitään, mutta pikemmin olen janoissani. Aamusta asti en ole tavannut vettä, vaikka sitä myöten olen tullut."
— "Sinun on siis nälkäkin? Illallinen on valmisna."
— "Mitä sen kanssa olette näin myöhään odottaneet?"
— "Olemme odottaneet Kampós'ia, joka venheellä kulki ympäri kylää tiedustelemassa, eikö missään olisi vaaraa."
— "Me olemme kohdanneet toinen toisemme. Tulimme yhdessä takaisin. Hän huusi hereille Ankerschmidt'in, joka onneksi nukkui sill'aikaa, kuin kuljimme hänen kastellinsa raunioitten ohitse, eikä nähnyt tätä häviötä kauan."
— "Illallinen on valmisna, mutta sinun tulee muuttaa vaatteita, sillä nyt on neiti talossa. Tässä on kamarisi avain."
— "Minutin päästä olen valmis", sanoi Aladár, otti tunnetun kamarin avaimen, syleili enoansa ja meni pois. Hän teki niinkuin se, joka tietää olevansa kotona.
Enonsa luokse jätettyä vaate-varastoa köljätessään, ajatteli hän itsekseen, kuinka somasti sentään maailmassa on asetettu, että kun ihmisen joka rustoa on rutistettu, kun hän on paiskattu maahan, hutkittu, syrjään sysätty, peulottu, taas ulos heitetty, hän silloin laskee ensimmäisen vihollisen, jonka kohtaa, venheesensä, hikoilee aamusta iltaan tämän tähden, viedäksensä häntä kotia, saattaaksensa häntä kuivalle, ja kun hän sitte vihdoin väsyneenä, nälkäisenä, janoisena mielisi laskea pitkäkseen ensimmäiselle olkivuoteelle, silloin täytyy hänen vielä kauniisti vetää frakki yllensä, voidaksensa kysyä vihollisensa tyttäreltä: "Wie befinden Sie sich, mein Fräulein?"