Ankerschmidt ajatteli itsekseen: "no, tämä nuori mies mielii täällä kotona kertoa tekonsa, varmaankin pelastetusta kansanjoukosta; jos mielii, tehköön niin."
— "Missä? Kenen?" kysyi ahnaasti Kampós herra, joka hirveästi halusi saada kerran Aladár'in omasta suusta authentice kuulla jonkun sankari-seikan.
— "No, tuolla puolen poppeli-metsää — yhden hiiren", vastasi Aladár hymyillen.
— "Ah! Oh!" kaikui useilta tahoilta vastenmielinen muistutus. Ankerschmidt itsekin katsoi asiaa ikäväksi ja kiiruhti tätä tietoa oikaisemaan.
— "No, nuori ystävämme salaa sen, että hän tällä puolen poppeli-metsää pelasti noin tuhannen ihmistä voimiensa ponnistuksella ja viisaalla tuumalla."
— "Ah, minä rukoilen nöyrimmästi, kuinka se oli, suvaitkaa kertoa", ahdisti Kampós herra korkealla äänellä.
"Eikö mitä", ajatteli itsekseen Ankerschmidt; "tässäkö tyttäreni kuullen, jotta tämä vielä enemmän rakastuisi häneen; siinä tapauksessa puhukaamme ennemmin hiirestä."
— "Mutta mihin joutuikaan tämä meidän pikku hiiremme? minä unhotin sen kokonaan tuossa suuressa mielen-liikutuksessa", kysyi hän Aladár'ilta.
— "Tuolla viittani taskussa se vielä nytkin nukkuu", vastasi Aladár.
"Menkää, herra Kampós, sitä tuomaan."
— "Mitä? Minä? Hiirtä?" huusi ylös hypähtäen tuo puritaninen mies. "Käskeköön kunnioitettu herra minun tuoda jalopeuraa, metsähärkää: minä tuon sen. Mutta hiirtä! Minä joutuisin kaatuma-tautiin, jos minun täytyisi kajota semmoiseen. Ilkeämpää elävää ei löydy auringon alla."