— "Muista, tyttöseni, että nyt itsekin olemme vieraita, ja mitä nimitämme 'meidän luona', se on nyt veden vallassa."
— "Eipä suinkaan, hyvä. herra!" oikaisi häntä Garanvölgyi. "Minun vieraani ovat kotonansa talossani. Minä pyydän, että tunnette itsenne kodittuneeksi minun luonani siksi, kuin saatatte uudesta kastellinne rakentaa. Tanyani on tarpeeksi tilava, ja olenhan minä paitsi sitä yksinäni."
Tätä lausuessaan katsoi hän lempeällä soimauksella Aladár'iin; näitä sanoja seurasi pitkä vaiti-olo.
Semmoisina minuteina käy tavallisesti niin, että kaikki ne, jotka näin vaikenevat, ajattelevat samaa asiaa.
Ankerschmidt katkaisi ensiksi äänettömyyden.
— "Minä kiitän teitä paljon sydämellisestä tarjouksestanne, ja minun olisi vaikea löytää mitään syytä, jonka tähden sitä hylkäisin. Sanoohan Erzsikekin teitä jo 'sedäksi.'"
— "Oi, tiedättehän hyvin, että meidän tuttavuutemme jo on sangen vanha. Minä olen neiti Erzsike'lle vanhassa kiitollisuuden velassa. Hänkin on pelastanut minut, vaikk'ei hän silloin vielä tietänyt, olisinko minä sitä ansaitseva."
— "Mitä se oli?" kysyi Aladár, Erzsikeen katsoen.
— "Oi, ei mitään. Pilantekoa", sopersi lapsi, kauniisti punastuen.
— "Mutta minuun katsoen oli se vakava asia", lausui Garanvölgyi.