— "Hja, poikaseni", sanoi Garanvölgyi, pannen kirjettä takaisin reliki-soppeensa, "yhtäläisellä kädellä kirjoittavat monet, yhtäläisellä sydämellä harvat."
Ankerschmidt'in levottomuuden selitti Garanvölgyi siten, että hän päivän vaivojen perästä haluaa lepoa; hän antoi sentähden merkin pöydästä-nousuun; tätä käytti jokainen hyvästi-jättöön, ja muutaman minutin kuluttua riensi kukin kamariinsa.
Aladár'in yölevosta oli sentään varsin huonosti huolta pidetty tuon kirjeen näyttämisellä; hän haaveksi enemmän yönsä kuin nukkui.
Kuka tietää, ehkä sentään on jotakin perää tuossa taika-uskossa, josta nuoret tytöt pitävät kiinni, että jos he näkevät unta armaastansa ja herätessään kääntävät pään-alustaan, armaskin silloin on tytöstä unta näkevä. Ja unen haltiatar on lumoova haltiatar.
Garanvölgyi kummastui, kun hän, aamulla varhain herättyänsä, varpaisillaan hiljaan astuskeli korridorin lävitse, jotta hän, nukkuvia herättämättä, pääsisi ulos pihalle vaaraa katselemaan, ja silloin jo näki Aladár'in täysissä vaatteissa tulevan kamaristaan.
— "Sinä olet jo noussut ylös?"
— "Olen; tahdon lähteä hyvään aikaan."
— "Lähteä? Mihin? Ja millä?"
— "Sielun-hukuttajalla, jolla tulin; jonnekunne, jossa voin olla hyödyksi."
— "Mutta minkätähden semmoisella kiiruulla?"