Erzsike tuli ulos isäänsä vastaan, jolle Aladár oli näyttänyt pelastetut hevoset tallissa, ja, pujottuen isänsä käsivarteen, meni ylös asuntoon. Hänen päässänsä oli ruusun-värisillä nauhoilla varustettu olkihattu metsäruusun ummuilla, joita hän oli poiminut puutarhasta.
Garanvölgyi huomasi heti, että Aladár oli paremmalla mielellä, kuin aamulla. Hän ei astunut hänen kamariinsa kertomaan, missä oli ollut ja mitä nähnyt, vaan jää sen sijaan ulos korridoriin, ja, ikäänkuin ei mitään tulvaa eikä vaaraa olisi, loruilee Ankerschmidt'in tyttären kanssa, eikä kauhistu Karaibin saarelaisen ruokahalua, joka syö luoksensa pelastuneen haaksirikkoisen.
Ruokasalissa oli pöydälle toinen toisensa viereen laskettu Aladár'in hattu ohran-tähkinensä ja Erzsiken metsäruusu-umpuineen. Garanvölgyi luki ohran-tähät, niitä oli yhdeksän, ja myöskin ruusut, joita oli seitsemän.
Kohta sen jälkeen meni Erzsike isänsä luokse ja sitte kysyi Aladár'kin enoansa; kun kello oli kilissyt, kokoontuivat kaikki neljä taas ruokasaliin.
Garanvölgyi luki uudestaan ohran-tähät — niitä oli vaan kahdeksan; sitte ruusun-ummut — niitä oli enään ainoastaan kuusi.
"Nämät varastavat jo toinen toiseltaan", ajatteli itsekseen vanha herra.
Hänen olisi huoleti sopinut lyödä vetoa siitä, että puuttuvan ohran-tähän löytäisi jostakin Erzsiken rukouskirjasta, ruusun-ummun päinvastoin Aladár'in taskukirjasta.
Kun Aladár oli jäänyt yksinänsä enonsa kanssa, ilmoitti hän tälle, mitä
Ankerschmidt'ílta oli saanut kuulla omaisuutensa takaisin-saannista.
— "Minä surkuttelen sinua, poika parka", sanoi siihen vanhus katkerasti. "Kuinka kauniisti sinä jo olit rauhoittunut siinä ajatuksessa, että 'oli, ei ole' — 'enemmänkin on jo mennyt hukkaan Budan alla.' Semmoisia sananlaskuja on paljon unkarin kielessä. Minä luulen sinun unesi sangen vähän häirittyneen siitä ajatuksesta, että se vielä kerta tulisi takaisin. Sinä olet itse hankkinut itsellesi leipää, olet ansainnut sen, sillä toimeen tullut. Sinä olit tyytyväinen tähän uuteen elämään ja totutit itseäsi siihen, että mitä ei ole, sitä ei tarvitse. — Ja nyt saat yht'äkkiä kappaleen Amerikkaa! Huoneenhaltiani on käynyt kolme kertaa entisellä tilallasi ja kertonut, mitä kaikkia hän siellä on nähnyt. Kahdeksan vuoden kuluessa on siinä ollut neljä arentimiestä. Kaikkien neljän oli se pää-asia, että hävittäisivät tilaa; kolme pakeni, valtiolle arentirahaa maksamatta. Siinä kyllä, että summat figureeraavat budgetissä. — Kauniit Mürzthal'in lehmäsi, merino-lampaasi, täysiveriset hevosesi antoi jo ensimmäinen arentimies mennä; toinen myi metsäsi, jonka huolella olit istuttanut, ja hakkasi puistosi poltinpuiksi; viimeiselle ei enää jäänyt muuta myydä, kuin huoneissa olevat kartiinit. Tämä toimellinen mies käytti vielä hyväksensä kasvinhuoneessa olevat akkunatkin. Kun Kampós kävi siellä viimeiseksi, ei enään oltu jätetty edes kesantoa, ja kasoihin kootun lannan myi arentimies juuri silloin pois naapuri-läänin talonpojille. Huoneissa ei ollut ainoatakaan tuolia, johon olisi sopinut istua, mutta sitä enemmän kaikki nurkat täynnä hiirenläpiä. Akkunan-alustoihin olivat rotat rakentaneet itselleen neljä viisi huonekertaa, niin paljon rakastivat he tätä paikkaa, ja vaakuna-salisi välikaton lävitse vuosi sadevesi. Nyt otat sinä vastaan tämän 'prairian;' kun sen kadotit, oli sen arvo kaluineen kolmesataa-tuhatta florinia, ja vielä nytkin siitä maksaisi kaksi. Siinä on velkoja kaksikymmentä-tuhatta florinia, joista ei tietysti kukaan ole kahdeksaan vuoteen korkoja maksanut. Ensimmäinen toimesi on hakea jotakin hyväntahtoista pankkiiria, jonka tulee sinua sääli ja joka kristillistä kolmenneljättä prosentin palkkiota vastaan antaa vekseleistäsi noin kymmenen-tuhatta florinia. Sitte saat vaivata päätäsi, mitä niillä ensiksi alkuun panet; ostatko juhtia? korjaatko asuinhuoneita? vai suoritatko korot, jottei pää-omaa sanottaisi ylös? Sentähden vielä kerta, rakas veikkoni, ota vastaan minun vilpitön surkuttelemiseni."
— "Ei se nyt tässä ole pääkysymys", sanoi Aladár, olkapäitänsä kohauttaen.