— "Sen arvasin", lausui vanhus, kättään Aladar'ille ojentaen, ja kun tämä oli sen vastaan-ottanut, syleili hän nuorukaista, suuteli häntä molemmille poskille ja kuiskasi lempeästi: "rakas poikani!"
Aladár ei virkkanut mitään; hän ei ollut niitä miehiä, jotka ääneen ilmaisevat ajatuksensa, mutta hänen mieleensä tuli, että tällä ihmisellä on suuri oikeus häntä pojaksensa nimittää, sillä päätetyn elämän jälkeen antoi hän hänelle uudestaan alun.
Ja tämä toinen elämä — alkaa hyvin.
Valtiollinen näköala on surkea, yhteiselämä kurja; semmoisena aikana tavataan onnellisuutta ainoastaan siellä, jossa rakkaan naishengen kaikkia sulostuttava taikavoima suureen maailmaan luopi pienen maailman ja saattaa unhottamaan, millä onnettomalla planetilla me elämme.
Elämässä on paljon kaunista, josta ei vielä ole mitään johdattavia artikkeleita kirjoitettu.
Aladár unhotti itsensä kokonaan tuonne Ankerschmidt'in kamariin; se ei olekaan kummaa: kuinka paljon uutta, kuinka paljon ihmeteltävää hän löysi tässä uudessa maailmassa! Onko mahdollista, että noin pikkaraiset, atomilliset kädet ovat maailmassa olemassa, ja että nämät näkymättömät haltiattaren sormet saattavat voimakkaasti tarttua kohtalon rautaiseen koneistoon ja siitä vetää ulos erään ruhjottavaksi määrätyn kuolevaisen? Onko mahdollista, että maailmassa löytyy noin kuultavat silmät, joitten lävitse saattaa lukea kirkkaan sielun jokaisen hohtavan ajatuksen? Onko mahdollista, että yksi ainoa enkeli voi muassaan taivaasta tuoda alas koko taivaan-valtakunnan?
Ja kun Aladár katseli näitä mykkänäkin puheliaita huulia ja ajatteli, että tämän haltiattaren sametti-suudelma oli koskenut hänen työstä ruskoittunutta kättään, silloin täytyi hänen tehdä itsekseen vakava lupaus, että hän pitkäin vuosien kuluessa on tämän suuren velan sovittava. Sillä naisen suudelma lemmityn kädelle on hirmuisen suuri velka!
Vanhasta Garanvölgyistä näytti vihdoin sopimattomalta, että hänen sisarensa poika sanoo niin kauan jäähyväisiä Ankerschmidt'ilaisille, sillä varmaankin oli jo pari tuntia kulunut siitä, kun hän meni hänen luotansa; lopulta päätti hän itsekin mennä toiselle puolelle vierastensa luokse.
Hän astui sisään Ankerschmidt'in kamariin ja hymyili, kun näki siellä Aladár'in istuvan Erzsiken vieressä, joille Ankerschmidt silloin juuri leikillisellä vakavuudella selitti, kuinka avioliitto on linna-vankeuden kaltainen; tätä hän ei tietysti itse uskonut, mutta ei häntäkään kukaan uskonut.
Garanvölgyi lausui piloillaan Aladár'ille, ikäänkuin hän ei ymmärtäisi asian laitaa: