Tänäpänä osasi Aladár hyvin huonosti laskea oikeata suuntaa ja sousi kovin kovin verkalleen; hän ei saattanut toisin tehdä, kun näki edessään nuot kaksi silmää, joihin katsominen oli yhtä haavaa elämä ja unelma.
XVI.
Vanha kastelli.
Hja, vanha kastelli seisoo kuin seisookin vielä pystyssä.
Kattoa aika ei tosin ollut laupiaasti kohdellut, mutta perustukset eivät sallineet itseään järkäyttää.
Ja kuitenkin oli siitä sanottu, että se on ristinrastin lävistetty rotan-käytäviltä, että sen tiilet ovat rappeutuneet ja toukat rikki jauhaneet orsipuut; tarvitsee vaan tulla kunnollinen myrsky, jotta se kasaksi kaatuu ja katoavaisuuden omaksi joutuu. Mutta katso, uusi rakennus hajosi pikemmin maahan ja vanha huoneus seisoo vielä nytkin, elementeistä huolimatta, antaen todistusta siitä, että entisajan ihmiset eivät rakentaneet niin, jotta vaan "tehkää hyvin, katsokaa."
Garanvölgyi avasi ruostuneet lukot ja laski vieraansa kastellin etupihaan, josta silloin jo pakovesi oli juossut pois, jättäen jälkeensä ohuita muta-kerroksia.
— "Rakas hää-isäni!" sanoi Garanvölgyi, kun he tulivat siihen muistettavaan kamariin, josta herra Bräuhäusel oli löytänyt Aladár'in muotokuvan. "Vuosia sitte tahdoitte ostaa minulta tämän vanhan kastellin, koska se oli teidän tiellänne. Silloin minä sanoin, ettei sillä ole mitään hintaa. Nyt olen jo myöntyväisempi. Minä voin määrätä hinnan. Minä myyn pois tämän kastellin — ja sen hinta on, niinkuin kansanlaulu sanoo: 'uunin täysi kakkuja ja kaunis tyttö.'"
— "Annetaan!" sanoi herttaisesti nauraen Ankerschmidt, ja molemmat vanhat herrat vahvistivat pitkällä käden-pudistuksella kaupan.
— "Teillä lienee nyt tästä kastellista jonkunlainen hyöty, sillä siksi, kuin uudestaan rakennutatte herraskastellinne, sopii teidän, tarpeitanne rajoittamalla, muuttaa tähän ja tästä kumminkin silmin nähden johtaa rakennusta."