— "Minä en ajattele niin. Hajonneen kastellin sijaan minä en rakennuta uutta — minä puhun suoraan. Tulva teki minut sataatuhatta florinia köyhemmäksi. Talouteni ohessa oli minulla tähän asti myöskin pää-omaa. Osa omaisuudestani oli tiloitettu valtiopapereihin; nämät täytyy minun nyt markkinoille viedä, ja talouttani alottaa siitä, kuin naapurini: auran kurjesta. Sittekuin te olette antanut tämän kastellin minun haltuuni, aion minä sitä korjata, minä teetän siihen uuden katon, uudet orret, tapetit seiniin, vähän korkeammat akkunat, ja me asumme tässä yhdessä rakkaan poikani kanssa."
— "Oho, herra ritari!" virkkoi Garanvölgyi; "tästä tulee ilmi, että te tahdotte saada kastellin ja lisäksi pitää itsellenne sen hinnankin. Minä annoin kastellin 'kauniista tytöstä.' Sen johdosta tulevat herra poikani ja rouva miniäni minun luonani asumaan."
— "Ah, hyvä herra, te tahdotte, että minä eroisin tyttärestäni, vaikk'ei minulla ole ketään, paitsi häntä."
— "Onko siis minulla ketään, paitsi Aladár'ia?"
— "Mutta te olette jo koettanut viihtyä ilman häntä, hän oli kauan poissa.'"
— "Sitä enemmän syytä, että hän nyt pysyy luonani."
— "Katsokaa", sanoi Ankerschmidt, kääntäen asiaa pyynnöksi; "te olette hyvä talouden-pitäjä; minä päinvastoin en ymmärrä mitään. Minä tarvitsen jotakuta, joka pitää vaaria taloudestani."
— "Ennemmin annan pois Kampós'in."
Kampós herra kiiruhti vastustamaan näitä sanoja: vaikka häntä ruoskalla pois ajettaisiin, ei hän mene mihinkään armollisen herran luota, eipä edes Moskovan tsaarille.
— "Mutta asummehan likellä toisiamme. Te saatatte joka minuti tulla luoksemme."