— "Se on helppo sanoa."
— "Ampukaa hiljaan! Se, joka nämät kirjeet teille kirjoitti, on teille vielä rakkaampi, kuin minä."
Aladár laski tyvenesti kätensä sydämelleen: "Minun sieluni ei tiedä siitä mitään." Hän luuli yhä, että oli rouvasta puhe.
— "Entäs jos minä kuitenkin, kun nämät kirjeet ovat luetut, voisin teille todeksi näyttää, että niitten kirjoittaja ansaitsee teidän rakkauttanne, jättäisittekö silloinkin hänet minun tähteni?"
Oliko Aladár'in mahdollista tehdä tähän kysymykseen muuta, kuin painaa kysyjän kättä sydäntänsä vastaan ja tämän kalliin esineen kautta luvata, vannoa, että hän hänen tähtensä jättäisi kaikki, kaikki, vaikkapa hänen elämänsäkin olisi siihen kiinni kasvanut?
Sill'aikaa palasivat vanhat herrat takaisin.
— "Eno kulta, tulkaa tänne", sanoi leikillisellä hymyllä Erzsike Garanvölgyille, "ja olkaa todistajana siihen, mitä Aladár tänä hetkenä minulle lupasi."
— "No, mitä se on?"
— "Että hän minun tähteni jättää sen, joka on kirjoittanut tähän lippaasen kätketyt rakkauden-kirjeet."
Garanvölgyi kääntyi hämmästyneenä Aladár'iin: