Sentähden onkin tämä valtakunta niin ikävä; heti kuin sataa, syntyy lokaa. Wienissä ei ihminen koskaan näe lokaa, se korjataan kohta pois. Täällä sen sijaan ei siitä alkaen kuin Tigris-hotellista astuu pika-vaunuihin, näe muuta, kuin sateen pieksemän akkunan ja siitä lokaisen tien, lokaisella tiellä märkä-viittaisia talonpoikia ja krinolinittomia talonpoikaisvaimoja, jotka vetävät hameensa päänsä ylitse.
Suurin onnettomuus on kuitenkin se, että ihastelijat tämmöisessä sateessa, vaikkapa he itse odottaisivatkin pikavaunuja kahvihuoneen edustalla, eivät saa toimeen mitään väenkokousta kävelypaikalle; kun vaunut saapuvat sinne, on jo ilta, eikä ole ketään muuta kylpylaitoksen pihalla, kuin happovesi-ihmiset, jotka silloin korkitsevat pulloja.
Aivan niin kävikin. Saapuvien vaunujen ja heliseväin valjakkojen ryminä houkutteli tuskin ketään kahvihuoneen oveen; nämätkin harvat paljoksuivat siunausta, joka ylhäältä tuli, eivätkä uskaltaneet astua edemmäksi kuin porstuaan.
Vaunut vierivät vastaan-ottamatta suuren Horváth-rakennuksen pihaan.
Siellä oli rouva Pajtay'n ennakolta tilattu asunto, kauniin ja paras, joka Füred'issä oli saatavana; sen johdosta myöskin kalliin.
Tuskin oli hän asettunut kamariinsa, kuin hänen ensimmäinen huolensa oli tutkia vierasten-luetteloa.
Niin monen sadan nimen vilkaiseminen ei ole mikään pieni työ, ja kun etsittyjen joukosta ei löydä muuta, kuin yhden, on se sangen köyhä saalis.
Tämä yksi oli Fellegormi, runonsepustelija.
Missä muut viipynevät?
Varmaankin ovat he kirjoittaneet kirjeen, jossa antavat tietää, että ovat jo tulossa.