Ah! katsoppas vaan tuota pientä kyyhkystä, kuinka hän vaivaa päätään!
No, se on hyvä. Tämä ei ole haitaksi. Saakoon tuo vanha kuruczi[29] tietää, että häntä väijytään. Se on häntä sitä enemmän vihastuttava.
Sill'aikaa oli taikinan-palanen kaminilla muuttunut kovaksi kuin luu ja sillä saattoi valkean edessä sulatettuun lakkaan uudestaan painaa sinetin niin hyvästi, kuin ei kirje ikänä olisi ollut avattu. Parin minutin perästä oli pikku tolvana taas matkalla kirjeen kanssa ja hän juoksi kahta nopeammin, viiväkdystä palkitaksensa.
Sen verta kävi Richard herralle selväksi, ettei hänen ollut alottamallansa rôlilla täällä mitään ruusuja poimittavana. Tällä perheellä on sangen suuri taipumus hellätunteiseen jalomielisyyteen. Sotavanhus mielii rauhallisella tavalla vainota entisiä vihollisiansa; neidet taas ovat mieli-alaltaan kovin elegillisiä. Tässä on viittaansa kääntäminen: ei ole kaikki kultaa, joka on — keltaista.[30]
Hän ei kauan viivyttänytkään päätöstänsä. Hän järjesti seinäpeilin edessä hiuksensa ja kaulaliinansa, veti poskipartaansa vähän ulospäin, jotta kasvot näyttäisivät enemmän nelikulmaiselta, mietti pikaisesti rôliansa päästä päähän ja, huomatessaan että hän osasi sen, kiiruhti naisten kamariin, heille iltapäivä-tervehdystään suorittamaan.
Hiljaan astui hän sisään, katseli varovaisesti ympärilleen ja sulki yhtä hiljaan oven perästänsä; hän likisti kieltään huulien välissä, ikäänkuin siten olisi tahtonut osottaa, että hänen täytyi hillitä itseään varomattomasta puheesta, ja nähdessään, ettei kamarissa ollut ketään muuta kuin nuot kolme naista, jotka neuloivat jotakin jalkamattoa, meni hän reippaasti heidän luoksensa ja rupesi heitä kerkeästi puhuttelemaan, kuiskaisemalla, mutta suurella teaterillisella voimalla:
— "Kunnioitetut naiset, suokaa minulle anteeksi, että muutamia tunteja sitten ilmestyin teille niin kurjassa rôlissa. Minä tiedän, että te ylenkatsotte minua ja tämä ylenkatse tappaa minut. Kasvojeni punastus saattoi teille joka hetki osottaa, etten puhunut totta. Minä en ilkee kauemmin näitä punastuneita kasvoja teille näyttää. Ennemmin tahdon kuolla."
Tämän sanottuansa lankesi hän arvelematta polvilleen ja, tarttuen toisella kädellään miss Natalien, toisella Herminen käteen, painoi niitä vuorotellen huuliansa vastaan sekä lausui sitte nyyhkien:
— "Niin, minä en ole se, joksi itseni ilmoitin; minä olen puolalainen emigranti, yksi Pragan puolustajista: ei Böhmin pääkaupungin, vaan Varsovan, tuon onnettoman Varsovan etukaupungin; nimeni on kreivi Bogumil Brazeszky. Minä hankin itse yhden ulani-rykmentin ja vein sen tappeluun. Minulla oli kolme linnaa ja kaksitoista kylää. Ne ovat kaikki hukkaan menneet; mutta mitä tämä tappio on kadotetun isänmaan rinnalla!"
Tässä peitti Bogumil Brazeszky — vai kuka hän lie ollut? — kyyneltyneet kasvonsa kämmenellään ja tarkisteli sormien lävitse, minkä vaikutuksen hänen puheensa oli tehnyt naisiin.