Bogumil'in olisi käynyt tekeminen niinkuin "muitten:" hänen olisi sopinut, noin loistavan luottamus-osotuksen jälestä enemmistön puolelta, katsoa tarpeettomaksi lisäksi puolustaa itseään; mutta hän tahtoi osottaa, että hänen "sininen kirjansa" oli täydessä kunnossa, ja että hän minä hetkenä hyvänänsä taisi panna sen esille eduskunnan pöydälle.
— "Minä katkaisin vaan tien petturilta. Tiesin, että hän, omaa kurjaa henkeään pelastaaksensa, tahtoi uhrata minut ja että, jos olisin jäänyt hänen luoksensa, hän olisi minut pettänyt; sillä uskokaa pois, nuot vanhat, uppiniskaiset oikeuden-istujat ovat valmiit kaikkeen pahaan. Sentähden tahdoin ehtiä ennen häntä, jotta, jos hän pahassa aikomuksessa tahtoisi antaa minut ilmi, hän itse olisi paulaan joutuva."
Eliz kohautti olkapäitään ja laski semmoisen maiskauksen kielellään, kuin joku tahtoisi toiselle ilmoittaa: "oi mimmoista törkeää jättiläis-valhetta tahdot saada minua uskomaan", mutta mitään semmoisia sanoja ei hän kuitenkaan ääneen lausunut.
Miss Natalie iski basiliskin-silmäyksiä epäilijään ja Bogumil huomasi, että neiti Eliz'ia odotti suurenlaiset nuhteet. Hän ei tahtonut estää tätä hyödyttävää läksytystä. Tukahutetun tuskan tunteella otti hän hattunsa ja lausui nöyrällä tavalla, silmät maassa, että hänestä jo oli aika peräytyä yksinäisyyteen; niin, jos hän tulisi siihen tietoon, että hänen läsnä-olonsa tässä kartanossa olisi jollekulle vastenmielistä, katsoisi hän velvollisuudekseen heti väistyä, tietämättömiin kadota.
Tämän sanottuaan meni hän ulos huoneesta ja juoksi kohta englantilaiseen puutarhaan takaisin palaavaa Gyuszia tavottaaksensa.
Jälelle jääneitten kesken syttyi heti sanasota.
— "Neiti Eliz, te olette huonosti kasvatettu lapsi!" alkoi ensiksi miss Natalie.
— "Minkä vuoksi?" kysyi pieni kapinoitsija, ynseätä päätään rohkeasti kohottaen.
— "Sopiiko vierasta loukata?"
— "Sopiiko suojelijaansa pettää?"