— "Te ette kykene sitä arvostelemaan. Lainoppineet nimittävät sitä 'hätä-puolustukseksi'."
— "Vai niin, meillä tytöillä kasvatuslaitoksessa oli tapana nimittää sitä 'ilkeäksi kavallukseksi.' Ja semmoisen sysäsimme ulos keskuudestamme."
— "Sen uskon, siihen te kyllä kykenette, jotakuta vaivaamaan, kiusaamaan. Siitä annatte joka päivä loistavia esimerkkejä. Mutta minulle olisi mieluisempaa, jos sen sijaan oppisitte ranskan kielen läksynne."
— "Minulle taas olisi mieluisempaa, jos ei minun tarvitsisi mitään ranskan läksyä oppia."
— "Oi, te mieluisimmin ette tahtoisi mitään oppia, vaan kasvaa niinkuin tuhkimus. Se on kaikkien pikku tyttöjen ihannekuva — olla 'Aschenbrödel'ina' ja sitte pukea itsensä timantti-vaatteisin."
— "Miks'ei minulle opeteta, mitä haluaisin oppia? Miks'ei minulle anneta unkarin kielioppia? Sitä minä oppisin."
Tässä putosivat miss Natalien helmasta kaikki lankakerät ja rupesivat tuolien alla auki kierimään.
— "Tämä on kauheata!"
— "Mitä kauheata siinä olisi? Minua ei koskaan viedä Ranskanmaalle eikä ranskalaisia koskaan tuoda tänne; mutta unkarilaisten kanssa satun joka päivä yhteen ja silloin on aivan kummallista, etten osaa puhua heidän kanssansa. He tervehtävät minua niin kauniisti tiellä ja minä en ymmärrä sitä vastaan-ottaa; en voi edes niin paljon heille vastata, että Jumala heillekin kerran antakoon 'hyvän päivän.' Sitte tuolla alhaalla puutarhassa talonpoikaistytöt, rikkaruohoa peratessaan, laulavat sangen kauniita lauluja. Mielelläni tahtoisin tietää, mistä he laulavat, sillä se lienee jotakin varsin kaunista, jotakin varsin surullista. Sävelet jäävät muistiini; minä hyräilen niitä itsekseni koko päiväkauden enkä tiedä sanoja niihin. Ne ovat kuitenkin varsin kauniita."
Ja nyt alkoi hän ilman sanoja hyräillä tuota todellakin ihanaa säveltä: "Télen nyáron pusztán az én lakásom" (Talvet kesät asun minä pustalla).[31]