— "Neiti Eliz!" komensi jalonyleväisesti missi, "nouskaa ylös neulous-työstä ja menkää grammaire'a lukemaan!"
Eliz jätti joutuisasti neulan ja sakset, ja otti esiin grammaire'n; hän istui ikkunan ääreen ja rupesi lukemaan tuota huvittavaa kieliopillista kaavaa "il"-sanan käyttämisestä, hyräillen "Télen nyáron"-sävelellä:
"Il fait froid. Quelle heure est il? Il est midi."
— "Eliz!" huusi vimmastuneena miss Natalie. "Kylläksi jo! Nyt on mitta täynnä. Menkää heti saliin, rangaistukseksi pitää teidän tunniksi istua pianon eteen ja yhtä mittaa soittaa skaloja!"
Pikku pahantekijä nousi ylös ja käänsi pilkallisesti hymyillen itsepintaista päätänsä taaksepäin.
— "Korkea sota-oikeus voipi tuomita; mutta sentähden en kuitenkaan pidä pakolaista kunniallisena ihmisenä."
Tuo häijy sielu! Hän tiesi, että häntä sentähden rangaistiin; hän tiesi, että se paraimmin kiukustuttaisi.
Ja mitä hän sen jälkeen teki? Ehkä hän nöyrtyi julistetusta tuomiosta? Eipä suinkaan. Suvaitkaa vaan kuulla. Hän istui pianon eteen ja soitti yhtä jaksoa koko tunnin — ei käskettyjä skaloja — vaan juuri tuota vaarallista, kiellettyä, takavarikkoon otettua säveltä: "Télen nyáron pusztán az én lakásom."
Miss Natalien rupesi suonta vetämään. Ehkä olisi hän pyörtynytkin, jos ei Hermine olisi häntä lohduttanut. Älköön hän huoliko tuosta häijystä, pahanelkisestä lapsesta; sanotaan se papalle.
— "Voi, Hermine!" nyyhkytti miss Natalie, heittäyden isomman neiden kaulaan. "Jos teitä ei olisi, täytyisi minun jättää tämä talo." — — —