— "Haa! Hän lähettää sen takaisin!" huusi Bogumil, otsaansa lyöden.
— "Aivan niin, hän käski sanoa, ettei hän ymmärrä saksaa", irvisteli Gyuszi, kovasti iloiten siitä, että tuo suuri herra nyt vihdoin alkaa lyödä itseään, eikä häntä.
— "Erinomaista! Ota ylös kirje! Ethän odottane, pöllö, että minä sitä varten kumarrun maahan? Ja nyt korjaa luusi; älä rohkene kellekään puhua, missä olet ollut, sillä muuten paistan sinut vartaassa."
Sen jälkeen pisti hän takaisin-lähetetyn kirjeen taskuunsa ja riensi ritari Ankerschmidt'in luokse.
Suoraan hänen huoneesensa, ikäänkuin hän siellä jo olisi täydellisesti kodittunut. Ritari nukkui vielä päivällis-untaan, mutta heräsi siitä suuresta melusta, jota Bogumil jo ovessa nosti.
— "Tavatonta! Kauheata!"
— "No! Mitä nyt on tapahtunut?" huusi ritari sohvalta nousten.
— "Hyvä herra ritari, tässä ei ole enää mitään rajaa. Tämä hävyttömyys, tämä julkeus!"
— "No, no, mikä nyt?"
— "Suvaitkaa ajatella. Tuo ylpeä, raaka oikeuden-istuja, kuinka uhkaavalla tavalla hän on loukannut teidän kunniaanne, teidän kunnianne taloa, vaakunaa, perhettä, teidän kunnianne loistavaa, suurta nimeä. Haa! Se on jotakin hirveätä. Minä alan hämmästyä tuon ihmisen rohkeutta."