— "No, mutta mitä se on? Selittäkää asia!"
— "Kyllä, tahdon sen sanoa. Minä kohtaan sattumalta yhden teidän kunnianne uskollisista pageista, pikku Gyuszin. Huomioni kääntyi hänen vihasta hehkuviin kasvoihinsa, joissa jalon innostuksen voima leimusi, vaikka hän onkin nuori. Minä kysyn häneltä, mitä hänelle on tapahtunut. 'Ajatelkaa vaan!' lausui tuo kelpo poika, 'minä vein erään kirjeen kastellista toiseen kartanoon, tuolle lyhyelle aatelismiehelle, eikä hän ottanut vastaan meidän lähettämäämme kirjettä, vaan lähetti sen lukematta takaisin.'"
— "Kirjeen? Täältä? Meidän lähettämämme?" kysyi ritari kummastellen.
"Mikä kirje se lienee?"
— "Tässä se on. Pagi antoi sen käteeni, jotta toisin sen tänne."
Ankerschmidt otti vastaan kirjeen ja katseli, otsa rypistyneenä, sen päällekirjoitusta, kolkosti mumisten:
— "Tämä on Eliz'in käsialaa."
Bogumil ei ollut sitä edes aavistavinansakaan.
— "Sitä suurempi on siis loukkaus! Hävyttömyys naista kohtaan! Garanvölgyi käski sanoa, ettei hän ota sitä vastaan, kosk'ei hän ymmärrä saksaa."
— "Saakeli soikoon! Mutta mitähän minun tyttäreni kirjoittanee Garanvölgyille?" jupisi kiroten sotavanhus, tirkistellen kirjettä sekä päällekirjoituksen että sinetin puolelta.
— "Suokaa anteeksi, siitä voipi kyllä saada tietoa", sanoi suurella palveliaisuudella Bogumil.