— "Kuinka?" huusi Ankerschmidt, laskien kirjeen pois. "Te ette suinkaan luulle, että minä avaisin kirjeen, joka ei ole minulle kirjoitettu?"
Seikkailija joutui tästä vähän hämille.
— "Minä en tarkoittanut sitä, suokaa anteeksi, vaan että neiti itse ehkä…"
— "Ei! Te ette tunne neittä, sitä hän ei sano. Garanvölgyin kanssa täytyy minun asia suorittaa."
— "Niin, niin!" vahvisteli tätä mielipidettä Bogumil: "silloin rauta taottava, kun se on kuumana; tämä hirveä solvaus, kun käskee sanoa, ettei hän ymmärrä saksaa."
— "Ja minun täytyy, tuhat tulimmaista, saada tietää, mitä tässä kirjeessä on, jonka tyttäreni kirjoittaa tuommoiseen vihollis-leiriin."
— "Todellinen petos! Ehkä kutsun tänne miss Natalien?"
— "Ei. Olkaa alallanne. Minä tahdon ottaa selkoa asiasta siltä, jolle kirje on adresserattu."
— "Mutta neiti itsekin…"
— "Sanoinhan jo kerran, hän ei. Jos ei hän tahdo ilmoittaa minulle kirjeen sisällystä, en voi häntä siihen pakoittaa, sillä minä en lyö lastani; mutta Garanvölgyiltä saan siitä tiedon, sillä hän on mies, ja jos hän ei sano sitä, riitaantuu hän kanssani."