— "Oivallista, oivallista! Teissä astuu selvästi esiin aatelismies ja soturi! Joka jäsen ritarin, joka hermo sankarin. Sallikaa, kunnian herra, minun rientää tuon vanhan pelkurin luokse ja vetää häntä edesvastaukseen tuosta kurjasta solvauksesta."
— "Kuinka? Minun sijastani!"
— "Ei. Haasteen viejänä. Sallikaa, armollinen herra, minun tässä asiassa ruveta apulaiseksenne."
— "Kiitoksia. Minä menen itse sinne", sanoi ritari äristen ja rupesi sapelia vyöllensä sitomaan.
— "Ilman todistajitta? Se on vaarallista. Jos teitä herjattaisiin?"
— "Meitä on kaksi!" vastasi ritari, lyöden sapeliansa. "Menkää nyt, minä pyydän, kamariinne, älkääkä puhuko tästä kellekään."
Bogumil kumarsi ja lähti huoneesensa korridorin lävitse, polkka-askelin hyppien, käsiään hykerrellen ja hiljaisesti viheltäen. Noiden kahden vanhuksen ärsyttäminen toinen toistansa vastaan oli hyvästi onnistunut. — Parempi olisi tosin ollut, jos hän olisi lähetetty sekundantiksi; mutta näinkin on menestys varma. Oikeuden-istuja kiehuvan sieveden, sotavanhus syttyvän ruudin luontoinen — jos nämät kaksi törmäävät toisiinsa, syntyy epäilemättä räjähys.
Nämät ovat hyvästi yhteen joutuneet!
Sotavanhuksen sapeli sälisi pitkin portaita; seikkailija sipsutteli polkka-askelin vierastupaan, iloissansa viheltäen.