Kaksi, jotka tahtovat syödä toinen toisensa,
Herra Garanvölgyi puuhasi juuri talous-tilikirjain päättämisessä Kampós herran kanssa, kun ritari Ankerschmidt'in sapeli kalisi hänen ovensa ulkopuolia.
Ritarin päästä oli matkalla viha vähäisen haihtunut; hän ajatteli itsekseen, että jonkunlainen sävyisä, humorillinen menetystapa ensi aluksi olisi sopivampi, kuin heti yht'äkkiä rynnätä esiin järeillä tykeillä. Kun sentähden hänen kolkutukseensa sisältä kuului sana "lehet",[33] käänsi hän sen sanaksi "herein" ja aukaisi oven tuolla uskaliaalla leikkipuheella: "ah, te sanotte 'herein' ja väitätte kuitenkin, ettette ymmärrä saksaa."
He seisoivat nyt ensikerran suutasuksin, silmä vasten silmää.
— "Ei, hyvä herra", vastasi Garanvölgyi, "minä sanoin 'lehet.'"
— "Ah! No miks'ei siis vanhan unkarilaisen tavan kukaan: 'szabad?'[34]
Katsokaapas, minä osaan unkarin kieltä, en kiellä sitä."
— "Niin, hyvä herra, tuon 'szabad' sanan mainitsemista minä katson polisi-säännön rikkomiseksi. Nyt on vaan 'lehet', mutta ei 'szabad.' Tehkää hyvin, käykää istumaan. Mikä tuottaa minulle kunnian?"
— "Te tiedätte sen hyvin; te olette loukannut minua."
— "Se ei ole mahdollista, minun ei koskaan ole ollut tapa nähdä teistä edes unta. Minä en ketään loukkaa. Taskussani on aina Itävallan rangaistuslaki,[35] minä en ikänä tee mitään, ennenkuin olen katsonut, eikö se jonkun pykälän mukaan ole kielletty."
— "Mutta te olette lukematta lähettänyt takaisin erään kirjeen, joka minun talostani tuotiin teille, sillä ilmoituksella, ettette ymmärrä saksaa."