— "Tätä rikosta vastaan ei ole mitään paragrafia rangaistuslaissa, jos ei ehkä jossakin Reichsgesetzblatt'in aivan viimeisessä numerossa olisi siihen lisäystä tehty; tähän-astisista tiedän varmaan, ettei ole, sillä minä olen ne lukenut."
Ankerschmidt'in alkoi veri jo taas nousta päähän.
— "Mutta, hyvä herra, te olette itse ollut sotamies ja, niinkuin tiedän, hyvä sotamies; teidän pitäisi tietää, että löytyy loukkauksia, joita eivät mitkään tuomio-istuimet voi parantaa, vaan joita miesten on tapa ainoastaan kahden kesken sovittaa."
— "Sen tiedän, herra ritari, mutta minä tiedän senkin, mitä poikkeus-lait vakuuttavat sille, joka ottaa käteensä aseen, kun hänellä siihen ei ole lupaa: ja minä olen luvan-saamaton, kuuliainen alamainen."
Ankerschmidt'in täytyi pidättää kokonaista pataljonaa piruja ryntäämästä esiin tätä ivantekoa vastaan. Se kuitenkin jähdytti hänen vertansa, että kaikkien näiden sarkasmien ohessa oikeuden-istujan valkopartaiset kasvot olivat erinomaisen lempeät, rauhalliset ja ikäänkuin apostolin kaltaiset.
— "No, mutta heittäkäämme kaikki leikki sikseen", jatkoi Garanvölgyi; "sanokaa, kunnioitettu herra, milloin ja millä tapaa minä olisin teitä loukannut?"
— "Kyllä. Te, hyvä herra, olette tänään saanut kirjeen, jonka muuan palvelija minun kartanostani toi tänne."
— "Niin olen. Minä en tietänyt, että se oli teidän palvelijanne; luulin hänet oikeuden-palvelijaksi, sentähden että hänellä oli niin korkeahuippuinen hattu. Muuten olisin ollut kohteliaampi hänelle."
— "Te ette murtanut auki tätä kirjettä, ette edes katsonut, keneltä se oli, vaan lähetitte sen avaamatta takaisin, käskien sanoa, ettette ymmärrä saksaa."
Ankerschmidt katsoi tuota sanoessaan terävästi Garanvölgyihin, mitä tämä siihen voisi vastata.