Mutta tuolla sukkelalla koneella oli semmoinen sisällinen rakennus, että jota enemmän leikkaus-silinterien väliä laajennettiin, sitä nopeammin rattaat panivat niitä liikkumaan, ja jos vielä päälliseksi nuot hullunkuriset kaksois-kuulat käännöskehässä alkoivat pyöriä ympäri, kulki kone itsestään vielä eteenpäin, vaikka hevoset jo olivat seisautetutkin.
Sattuipa juuri tulemaan eteen muuan vierevä paikka pellolla. Kone alkoi omasta painostaan rientää eteenpäin, ja molemmat meklenburgilaiset huomasivat yht'äkkiä, etteivät he vetäneetkään vaunuja, vaan että nämä lykkäsivät heitä. Mutta meklenburgilaiset, jotka rauhallisen edistyksen aikana ovat niin sävyisiä ja älykkäitä, muuttuvat toisinaan yhtä äkäisiksi, jos kerta joutuvat erinomaisiin oloihin. Ensimmäisen töyttäyksen jälkeen rupesi ensiksi toinen tiehensä pötkimään, sitte toinen, ja näin vetivät he tulisella vauhdilla pirunmyllyä alaspäin.
— "Seis!" ärjäsi, pahaa aavistaen, herra Vendelin. Vaan se oli nyt myöhäistä. Ne neljä miestä, jotka ohjasivat konetta ja hevosia, lensivät ensi hetkessä neljälle taholle maahan; itse vanha Konrád, joka oli vahva mies, tarttui suurella uskalluksella molemmin käsin toiseen rattaasen, mutta tämä viskasi hänet ylös ilmaan, niinkuin kissan, ja hän keikahti kymmenen kyynärän päähän repsiin, tallukset taivasta kohti.
Sen jälkeen rupesivat raivostunut masina ja hevoset toistensa kanssa kilpaa juoksemaan; aisantanko meni poikki, kone tunki molempain valakkain väliin kolmanneksi ravariksi, hurjistuneita eläviä oikeaan lemmonkyytiin kiihoittaen; niin tulivat he melkein samassa silmänräpäyksessä pidäke-paikkaan, vieremän alapäässä olevalle sontatunkiolle; kone ehti kenties puolen hevospään mittaa aikaisemminkin. Tämä kun ei jaksanut esteen lävitse tunkea, jäi siihen kiinni istumaan; häneen valjastetut kilpajuoksijat tallasivat häntä nyt siinä kavioillaan kauheasti.
Ennenkuin apuun ehdittiin, oli jo rattaista muutamia hampaita katkennut. Ne saattoi tosin heti rautatiellä lähettää takaisin Wien'iin sen laitettavaksi, joka ne oli tehnyt.
Mutta mitenkä käy nyt niittämisen?
Ei ole muuta keinoa, kuin käyttää siihen jok'ainoa henki: palvelijoita, jahtimiehiä, palkkarenkejä; panna niitten vikate käteen, koettaa, osaavatko he pellolta "parran ajaa."
Työ kävi, niinkuin se taisi käydä: pellonvartia, jahtimies, ratsurenki, kuski, kokki ottivat toisiltaan vikatteen kädestä, auttaaksensa varsinaista työväkeä. Oli määrätty, ettei talonpoikain apuun tarvitse turvata.
Me jätämme nämät kaikki nyt pellolle hikoilemaan ja puhumme vähäisen muista seikoista.
Ankerschmidt valitsi kaikista sen, mitä oli parasta. Hänellä oli sarvettomia lehmiä, joka päivä munivia kanoja ja sikoja, joista suitti paisua kuuden sentnerin painavia. Ne hän itse oli tuonut Englannista, Yorkshiren rodusta. Niitä oli jo karttunut noin neljänkymmenen paikoille. Hän ei koskaan teurastuttanut niitä eikä ainoatakaan niistä myynyt.