— "Mestariteos! Klassillinen runoelma! Sallikaa, teidän armonne, että vien sen 'Kuutamalle.'"
— "Oi, ei, ei, ei! Siitä ei saa kukaan tietää. Te yksinänne olette kuullut sen. Ehkä myöhemmin."
— "Voi, mikä vahinko, kun hautaa itseensä niin tulista isänmaan-rakkautta!"
Tuo tyhmä! Kuinka hän ilkee puhua isänmaan-rakkaudesta semmoisen edessä, jonka otsaa ympäröipi käherretyt kutrit!
Mene jo Jumalan nimeen, N:ro 3! Sinua odotetaan päivälliselle; tulkoon jo N:ro 4.
N:ro 4 ei ole kukaan muu, kuin — tohtori Grisák.
Suuren erhetyksen ja satavuotisen epämielen surullisena osotteena on se valitettava asianlaita, että romanin-kirjoittajat hamaan uusimpaan aikaan asti ovat olleet siinä hupsumaisessa luulossa, ettei muka "lakitieteen tohtoreita" sopisi käyttää rakkauden seikkoihin.
Mitä enemmän tämä käsitys sotii ajan vapaamielisyyttä vastaan, sitä paremmin sitä myöskin käypi vääräksi todistaminen kokemuksen tosiperäisten havaintojen kautta.
Niinpä kyllä: he osaavat naisia ihastella, jopa tanssiakin, nuot "doctores juris", he osaavat pitää neuvotteluja suloisten silmäin tuomio-istuimen edessä ilman mitään vaivanpalkkiota, nivoa henkisiä juonia, laillisella ja laittomalla tavalla, vieläpä he pystyvät — mikä on kaikista hurjin väitös — erästä oikeuteen jätettyä asiaa kiiruhtamaankin omaa avioliitto-asiaansa.
Miks'ei tohtori Grisák olisi saattanut rouva Pajtayta ihastella?