"Valintamme on kohdistunut sinuun", virkkoi priori. "Jos suostut, olet huomenna 'isä' Siegfried."
Nuorukainen seisoi mitään virkkamatta, alakuloisena ja pää painuksissa.
"Oletko tullut mykäksi, vai —?"
Siegfried kohotti päänsä, ja miehekäs, päättävä ilme levisi jälleen hänen kasvoillensa.
"Isä, suo minulle miettimisaikaa!" lausui hän sointuvalla äänellä. "Salli minun vertailla toisiinsa näitä ehdotuksia. Sillä epäilemättä tuntuu minusta matka täältä Madacsányn linnaan pitemmältä ja vaikeammalta kuin kulku Bab-el-Mandebin salmelle tai Siperian jääkentille. Ja vähemmän pelkään Iivana Julman ja hänen joukkojensa tyranniutta sekä erämaiden verta himoavia hyenoja kuin tuon naisen hyväilysanoja. Mieluummin opettelen turkin, arabian, kreikan ja venäjän kieltä, vieläpä sanskriittiakin ja mongolilaisten puhetta, kuin lausun tuon pienen sanan: 'Suostun.' Anna siis minulle ajatusaikaa huomenaamuun saakka!"
"Saat! — Ota kirje mukaasi kammioosi, tutki sitä ja rukoile Herraa, että hän valaisisi ymmärryksesi ja vahvistaisi sieluasi. Sillä toimi, joka sinulle on uskottu, on epäilemättä yhtä tärkeä ja vaikea kuin lähetystoimi skyyttien ja muiden villi-ihmisten maissa. Omnia ad majorem Dei Gloriam."
Siegfried poistui kammioonsa, joka oli ahdas, pieni, kapea, matala, viisi askelta pitkä ja kaksi askelta leveä huone. Muuta kalustoa ei ollut kuin korkea matala vuode lattialla ja ristiinnaulitun kuva seinällä. Hän ei paneutunut heti maata, vaan käveli tuntikausia edestakaisin kopissaan ikäänkuin vangittu leijona häkissään. Kirje virui avonaisena vuoteella, ja siihen, missä tuo kirje oli, ei munkki saattanut päätänsä levolle kallistaa.
Kun päätös vihdoinkin kypsyi hänen sielussaan, ei aamu enää ollut kaukana. Kirje siirrettiin syrjään vuoteelta, jolle sen sijaan oikaistiin väsynyt ruumis. Ja pian vaipui Siegfried syvään, virkistävään uneen, josta hän ei edes aamukellon soidessa herännyt.
Hän havahtui vasta sitten, kun taloudenhoitaja pudisti häntä käsivarresta.
Yhdellä hyppäyksellä oli hän lattialla.