Mutta munkki oli notkea ja tarkkaavainen. Ennen kuin märkä pallo ehti sattua häneen, tarttui hän siihen kädellään ja viskasi sen niin taitavasti takaisin, että se sattui keskelle Herskan naamaa ja tämän karhunnahkalakki vierähti mutaan.
Se oli hauskaa nuoresta herrasta. "Katsohan pappia!" kirkui hän. "Tule lähemmäksi, munkki! Sinähän osaat siis heittää palloa — peijakas… ja minä kun luulin, ettei munkki muka osaa muuta kuin rukoilla ja messuta. Mutta jaksatko lyödä pallon niin korkealle kuin Matyi? Matyi on vankka ja paksu poika. — Näitkö, mihin lensi? Vähällä oli, ettei ikkunaa särkenyt. — No koetetaan, mihin sinä kelpaat!"
Siegfried sieppasi mailan ja lennätti pallon niin korkealle, että se lensi linnan katon yli.
"Kyllä sinä olet aika peijakkaan munkki! Sinun kanssasi minä rupeankin pelaamaan tästä lähtien longaa ja meetaa!"
"Teidän ylhäisyytenne osaa siis jo latinaa?" imarteli Siegfried.
"Latinaako? — — — hitto sitä osatkoon, mutta en minä."
"Mutta longa merkitsee pitkää ja meta on sama kuin rajakivi.
Siten opimme leikkien vaikeimmatkin asiat."
"Niinkö todellakin?"
"Me liisteröimme tiedot ja taidot paperileijaan, jonka laskemme ilmaan. Niin tehdessä jää oppi meille itsestään."
"Kuinka? Osaatko sinä paperileijojakin lennättää, sinähän nyt harvinainen otus olet? Mutta varmaan et ole koskaan nähnyt niin suurta leijaa kuin minulla on. Katso vain, miten paksu on sitä pidättävä nuorakin! Tämän voi Matyi vetämällä katkaista. Katsohan, Matyi!"