"Ensi sunnuntaina."
"Sanokaamme joka sunnuntai-ilta heti kello kahdenkymmenenneljän jälkeen. Ennen en voi saapua, sillä tuo kelvoton ylhäisyys, jonka kasvattaja olen, ei nuku koskaan aikaisemmin ja illanviettokumppanini, narri, tulee myöskin vasta siihen aikaan tukkihumalaan."
"Mutta sanohan", pyysi tyttö, "mistä tiesit, että voit minut täällä tähän aikaan tavata? Ilmoitettiinko se ehkä sinulle unessa?"
"Muille voisin kyllä valehdella, mutta sinulle sanon totuuden. Minua eivät johtaneet mitkään ilmestykset eivätkä ihmetyöt, vaan minä tiesin, sillä olin varma, että löytäisin sinut täältä. Tänäänhän on nimittäin veljesi kuolinpäivä, jota te tavallisesti vietätte suurin juhlallisuuksin. Mutta ethän sinä voi olla sellaisessa huoneessa, jonka seinät kajahtelevat juopuneiden inhoittavasta melusta, vaan tietenkin pakenit veljesi haudalle, täällä rukouksessa yösi viettääksesi. Rukoilet sekä kuolleen että hänen murhaajansa sielun autuudeksi. Näin harkitsin. Mutta olin sitä paitsi päättänyt, että ellen sinua täällä tapaisi, tunkeutuisin aina linnaan asti ja koettaisin päästä luoksesi. Arvelin, että koska siellä varmaan on paljon munkkipukuisia narreja, minunkin olisi mahdollista tuntemattomana heidän turvissaan päästä sisälle ja etsiä sinua."
Nuorukainen huomasi kauhun ilmeen, joka kohosi hänen puheensa johdosta tytön kasvoihin. Magdaleena tarttui munkin molempiin käsiin ja puristi niitä suonenvedontapaisesti.
"Mitä nyt?" kysyi Siegfried.
Tyttö ei kertonut mitään. Hän vain ajatteli kauhistuneena, mitenkä julmasti hänen rakastetulleen olisikaan voinut käydä, jos hän olisi tänä yönä tullut linnaan. Karhut olisivat ehdottomasti repineet hänet kuoliaaksi. Siitä hän ei kuitenkaan puhunut mitään peläten, että Siegfried rupeaisi kovin huolehtimaan, miten tyttö vuorostaan petojen saaliiksi joutumatta voisi jälleen päästä linnaan.
"Ajattelin vain sitä", sanoi Magdaleena koettaen hymyillä lempeästi, "että millä tavalla sinä olisit päässyt kirkosta ulos, jos ovet olisivat sattuneet olemaan lukossa?"
"Mutta minä tiesinkin varmasti, etteivät kappelin ovet ole koskaan lukossa. Isäsihän on määrännyt, ettei niitä saa milloinkaan sulkea. Onhan kirkon jokaisella loukolla oma surullinen tarinansa. Oven tarina on kuitenkin surullisin."
"Tunnetko sen?"