"Istu vuoteeni laidalle, isä Siegfried!" kuiskasi linnan pieni herra, käännellessään levottomana ja unettomana vuoteellansa. "Sanon sinulle jotakin. Sinä olet tuonut meille joko pirun tahi enkelin."
"Mistä sinä, lapseni, olet saanut sellaista päähäsi?"
"Sen tähden vain, että ennen kuin sinä tänne tulit, rakasti äiti minua sangen suuresti. Hän ei puhutellutkaan minua millään muilla nimillä kuin: 'Jalokiveni', 'silmäteräni', 'ainokaiseni', 'enkelini', ja joka kerta, kun hän vain otti minut käsivarrelleen, peitti hän myös kasvoni lempeillä suudelmillaan. Hän ei minulta milloinkaan mitään kieltänyt. Ellen heti saanut mitä vaadin, kiskoin häntä tukasta, mutta hän nauroi vain ja suuteli minua. Hän ei milloinkaan edes katsonutkaan minuun vihaisesti. Mutta sen jälkeen kun sinä tulit meille, ovat asiat paljon muuttuneet. Hän ei välitä minusta enää eikä rakasta minua enää. Saan nyt osakseni potkuja ja korvatillikoita ja entisten rakkaiden 'jalokiveni', 'ainokaiseni' ynnä muiden nimien sijasta puhutellaan minua nyt lurjukseksi, sammakoksi ja niin edelleen. Sitä paitsi katselee hän minua aina niin julmin ja karsain silmin, että oikein pelkään. Kun minä pyydän häneltä lempeätä sanaa, näyttää hän kieltänsä. Ja jos harhaannun tekemään pienimmänkin pahan, saan heti ankarasti selkääni. Joskus, kun yritän häntä suudella, sylkäisee hän kuin vihainen kissa. Näiden kaikkien asiain vuoksi tuntuu minusta, isä Siegfried, että piru on tullut taloomme sinun mukanasi."
Munkki ei vastannut tähän mitään, silitteli vain hiljaa lapsen hiuksia. Poika jatkoi taas lapsellista pakinaansa:
"Mutta kun minä taas toiselta puolen ajattelen, kuinka hyvä sinä minulle aina olet: et suutu, vaikka joskus teenkin virheen, etkä salli, että äiti minua pieksää, vaan vieläpä puolustatkin minua, kun hän toruu, tai sieppaat vitsan häneltä, kun hän alkaa minua lyödä, kuinka minua lempeästi kohtelet, kuinka ystävällisesti minulle puhut, silloin tuntuu minusta taasen, isä Siegfried, että sinä olet tuonut meille enkeleitä." Munkki tarttui pojan jääkylmään käteen ja koetti lämmittää sitä omissa käsissään.
"Toissa päivänä oli minun pääni hyvin kipeä. Pyysin sen tähden, että äiti ottaisi minut syliinsä ja suutelisi minua otsalle, sillä siten on kipu ennenkin lakannut, mutta hänpä ei tehnytkään sitä, vaan viskasi minut tylysti nurkkaan. Sanoin saaneeni päänkivun siitä, että olin niin paljon syönyt persikoita ja hunajakakkuja. Silloin hän sieppasi kädestäni tuon piparikakku-ukon, jonka sinä minulle annoit kirkon viime vihkiäisjuhlassa ja josta minä en vielä ollut maistanutkaan sekä heitti sen Jakulle. Rupesin silloin katkerasti itkemään. Siitä hän raivostui vielä enemmän. Hänen kasvonsa muuttuivat aivan sellaisiksi kuin aina silloin, jolloin kamarineiti on pistänyt häntä neulalla päähän hiuksia järjestäessään tai palvelija kaatanut paistinrasvaa hänen vaatteillensa. Kun minä sitten peloissani polvistuin ja rukoilin, ettei hän olisi paha, sieppasi hän pitkän neulan tukastaan ja uhkasi minua sillä, kiristellen samalla hampaitansa ja jupisten: 'Kirottu lurjus! Kunpa olisit poissa maailmasta!' Minä säikähdin ja rupesin pelkäämään, että hän tappaa minut. Pyysin, että hän panisi pois tuon pitkän neulan, mutta hän sanoi vain ilkeästi: 'Rukoile vain ahkerasti, ettei sinulle kävisi samalla tavalla kuin Csetejewarin lapsille! Käske tuon narrin kertoa, minkä tähden aaveet Csetejewarissa itkevät öisin.' Ja eilen illalla, sillä aikaa kuin sinä lauloit huoneessasi virsiä, kertoi narri sen minulle, kun ensin kauan olin sitä pyytänyt."
Poika oikein värisi, hänen hampaansa kalisivat ja hän oli hyvin kauhistuneen näköinen, kun hän rupesi kertomaan, mitä narri oli hänelle illalla jutellut.
"Tule lähemmäksi, isä, että kuulet!" pyysi hän. "En uskalla puhua kovasti. Kuulehan nyt, kun kerron!
"Csetejewarissa oli kaunis leskirouva. Hänellä oli kaksi minun ikäistäni poikaa, jotka olivat kaksoset, olivat aina yhdessä ja leikkivät keskenään. Mutta Csetejewarin kaunis rouva rakastui kovasti erääseen komeaan ritariin, joka kävi usein linnassa. Kerran sanoi ritari rouvalle: 'Ottaisin sinut puolisokseni, ellei noita neljää silmää olisi olemassa!' Tuo kaunis rouva luuli, että ritari tarkoitti hänen kahta lastansa edellisestä avioliitosta. Sen tähden hän päätti julmasti toimittaa heidät pois tieltään. Hän käski luoksensa Darkan, kaksosten vanhan imettäjän, ja sanoi hänelle: 'Ota nämä kaksi neulaa (samalla hän vetäisi kaksi kultaista neulaa tukastaan) ja mene noiden poikain kera metsään! Leiki siellä heidän kanssaan siksi, kunnes he väsyvät! Anna sitten heidän nukahtaa syliisi, ja kun uni on heidät voittanut, pistä nämä neulat heidän silmiinsä niin, että he kuolevat! Tuon muhkean ritarin ei tarvitse enää sanoa, ettei rakkautemme elä, tiellämme ei ole enää noita neljää silmää!' Vanha, ilkeä Darka teki niinkuin hänen julma emäntänsä oli käskenyt. Mutta juuri kun hän lävisti toisen ohimoa, heräsi toinen poika veljensä kimeään parkumiseen ja näki silloin, mitä julma hoitajatar oli tehnyt. Hän alkoi rukoilla surkeasti, ettei hänelle tehtäisi pahaa tuolla pitkällä neulalla ja lupasi hänelle kultaisia vaatteita, helmiä, hevosia ja vaunuja y.m. Lopuksi hän sanoi 'Kun minä kasvan suureksi, annan sinulle koko Csetejewarin, jollet tee pahaa minulle etkä veljelleni!' Mutta ilkimys ei heltynyt, vaan pisti hänetkin kuoliaaksi neulallaan. Sitten hän kantoi ruumiit synkimpään metsään ja hautasi ne kuivien oksien ja lehtien alle. Satakieli lauloi hautauskulua. Samana päivänä tuli tuo komea ritari taasen rouvan luo. Tämä sanoi iloissaan: 'Nyt eivät nuo neljä silmää ole enää rakkautemme tiellä. Molemmat lapset lepäävät rauhallisesti viileässä haudassaan lakastuneiden lehtien ja kuivuneiden oksien alla. Nyt ei mikään estä meitä menemästä naimisiin!' Mutta sen kuultuaan ritari kauhistui ja vihastui: 'Ah, kaunis rouvaseni', sanoi hän, 'noilla neljällä silmällä en minä suinkaan tarkoittanut lapsiasi, vaan omia silmiämme, joilla näemme liian hyvin toistemme viat, saattaaksemme rakkaudestamme huolimatta mennä naimisiin keskenämme.' Sanottuaan sen hän poistui, eikä tullut enää koskaan takaisin. — Mutta siitä alkaen kummittelee Csetejewarissa. Aaveet itkevät öisin siellä. — Kertomus on hirveä! Onkohan se tosi, isä Siegfried?"
"Ei, poikaseni! Älä ole ollenkaan peloissasi! Narri on vain yksinkertasuudessaan puhunut päättömiä."