"Ajattele toki Jumalaa ja iankaikkista kadotusta!"
"Älä puhu minulle Jumalasta ja iankaikkisesta kadotuksesta! Kun minun kerran täytyy astua Jumalan kasvojen eteen, sanon minä hänelle: Minä olen semmoinen, joksi minut olet luonut. Jos olisit antanut minulle kylmän veren, olisin sammakko. Mutta kun annoit minulle kuuman veren, tuli minusta ihminen. Jos olisin luotu mieheksi, olisin Kain. Mutta koska teit minusta naisen, tuli minusta Eeva. Sinä olet antanut minulle naisellisen sydämen, luonut silmiini magneettisen vetovoiman ja sivellyt huuleni huumaavalla taikanesteellä. Sinä lähetät minulle ajatuksia valveilla ollessani ja haaveillessani. Kiroatko siis oman työsi, oman luomasi olennon? Jos olet kaikkitietävä, olisihan sinun pitänyt tietää, millainen minusta tulee?"
"Nainen, älä pilkkaa!"
"Onko totuuden puhuminen mitään pilkkaamista? Millainen on minun rikokseni? Sekö, että rakastan juuri sinua? Kuka olet sinä, joka tahdot tulisella miekalla tuhota ympäristösi? Oletko sinä Jumala tahi hänen ylienkelinsä? Vai oletko piru? — Älä ole minulle vihainen. Enhän minä ole sinua loukannut, en sinua enkä pyhimyksiä. Olen lukenut tuon suuren kirjan, jota te nimitätte raamatuksi, kannesta kanteen ja etsinyt sieltä sellaista paikkaa, jossa kielletään naista rakastamasta, mutta en ole löytänyt. Eivät profeetat eivätkä evankelistat sellaista kiellä. Vain ihmiset ovat keksineet sellaisen julman opinkappaleen, että täytyy olla olemassa erityisiä ihmisiä, joita ei saa rakastaa. Joka pukee munkinkaavun päällensä, sen sydän ei saisi muka enää sykkiä. Eikö sellainen ole kapinoimista Jumalaa vastaan? Eikö sellainen ole melkein samaa kuin murha, sillä sehän on pitkällistä ja kiduttavaa Jumalan kuvan hävittämistä ihmisestä? Pahemmin eivät menettele myrkynsekoittajatkaan, jotka juomillansa aiheuttavat ensin sairastumisen ja sitten kuoleman. Älä pelkää! Älä pakene! Jää tänne! Kuule minua! Tämä on rippiä! En minä halua ketään tappaa, tahtoisin vain erään jo kuolleen uudestaan henkiin herättää. Se on minun suurin syntini. Sinä olet tämä kuollut ja sinun tähtesi olen minä lukemattomia kertoja vuodattanut katkeria kyyneliä. Myönny siihen, että saan särkeä hautaholvisi ja herättää sinut uuteen elämään! Kuule minua! Me poistumme Unkarista ja menemme Siebenbürgenin puolelle sekä käännymme siellä protestanttiseen uskoon. Senhän tekevät niin monet. Sitä paitsi on kolmasosa väestöstä siellä protestantteja. Siebenbürgenissä ei meitä kukaan vainoa. Täällä, noissa kahdessa rautaisessa kirstussa, on niin paljon aarteita, että me voimme elää uudessa kotimaassamme mukavasti ja huolettomasti huvien pyörteissä ja elämän nautinnoissa. Mutta jos sinä mieluummin tahtoisit elää vaatimattomasti, hiljaista, Jumalaa pelkääväistä elämää, niin olen valmis siihenkin sinun kanssasi mukautumaan. Seuraan sinua vaikka kaikkein kurjimpaankin kylään, jonka mitättömän kirkon katto on rautapeltillä peitetty. Siellä voit sinä ruveta kalvinilaiseksi saarnaajaksi tai opettajaksi. Minä olen sinulle aina uskollinen. Minä olen sinun ahkera vaimosi. Keitän ja pesen sinulle, hoidan talouttasi, elän Jumalan pelvossa ja köyhyydessä enkä enää pilkkaa Jumalaa enkä ihmisiä. Mutta jos kuitenkin tekisin jotakin sopimatonta, saisit lyödä minua, rangaista nälällä ja teljetä minut yksinäisyyteen. Minä koetan kaikessa tehdä mieliksesi, jos vain heität päältäsi nuo kuolinvaatteet!"
Kiusaus oli suuri. Kokonaan kuollut täytyy sen sydämen olla, joka voi vastustaa tätä tulista intohimoa. Mutta nuorukaisella oli hallussaan muudan talismani, rakkaus Waag-virran toisella puolen olevaan suloiseen tyttöön. Se suojeli häntä paremmin kuin munkinkaapu kenties olisi voinut tehdä. Teodor Dalnaki oli jättänyt sydämensä Mitosclimin kappeliin. Siksipä ei Idalian kiihkoisa lemmentuli voinutkaan sulattaa sen jääpeitettä.
"Hillitse itsesi, sinä syntinen vaimoraukka! Sellaisen neuvon annan sinulle rippi-isän oikeudella", puheli Siegfried lempeästi. "Jumala armossaan suokoon sinulle anteeksi pilkalliset ajatuksesi ja vapauttakoon sinut pahoista hengistä, joiden orjana nykyään olet! — Rukoile!"
"En!" huusi Idalia kiivaasti. "Kun sinä messutessasi luet liturgiaa, sanon minä sillä välin itsekseni: 'Se ei ole totta, ei mitenkään, ei ikinä.' Ja kun sinä veisaat kiitosvirttä pyhälle Jumalan äidille, puhelen minä itsekseni: 'Minua sinun pitää rakastaa, eikä Jumalan äitiä.' Sillä sinä olet minun elämäni ja kuolemani! Sinä olet minun paholaiseni ja minun epäjumalani!"
Kreivitär heittäytyi maahan munkin jalkojen juureen ja puraisi terävillä hampaillaan käsivarteen niin, että veri purskahti.
Mutta Siegfried lausui vakavasti: "Silloin, kun luostarissa oli kysymys minun tänne lähettämisestäni, rukoilin minä prioria, ettei hän määräisi minua sinun huoneeseesi, vaan sen sijaan lähettäisi erämaihin villien druusien pariin. Mutta hän pani ehdoksi, että minun piti joko tulla tänne taikka vaeltaa Espanjaan ja ruveta siellä inkvisition apulaiseksi. Valitsin edellisen, sillä mieluummin tahdoin tulla itse rääkätyksi kuin muita kiduttaa. Ja voinkin sanoa sen varmasti, ettei harhauskoinen, jonka inkvisition pyövelit ovat kastaneet kiehuvaan öljyyn, kärsi suurempia tuskia kuin minä sinun läheisyydessäsi, eikä inkvisition espanjalainen saapas muserra hienommaksi uhrinsa luusolmuja kuin sinun intohimosi murskaa minun sieluni. Sinun linnasi on kidutuskammio, jossa minun täytyy kauheimmat tuskat kärsiä. Jumala antakoon sinulle anteeksi kaikki kärsimykset, joita olen sinun tähtesi saanut kokea. Minä puolestani annan sinulle anteeksi ja toivon, että sinäkin voisit antaa anteeksi itsellesi."
Idalia kaatui hervotonna kylmälle lattialle pitkin pituuttaan.