Siegfried nosti hänet ylös ja piti häntä pystyssä vahvoilla käsillään.
"Kuule nyt tarkasti, mitä sanon!" puhui hän. "Sen työn, joka on täällä minulle uskottu, aion minä kunnollisesti tehdä. Kasvatan poikasi rakastamaan totuutta ja hyveitä sekä suojelen häntä kaikkia vaaroja vastaan. Kukaan ei saa katkaista hiuskarvaakaan hänen päästään. Narri Herskankin olen minä karkottava hänen läheisyydestään, ettei hän enää saa tyhmillä kummitusjutuillansa myrkyttää kasvattini arkaa sydäntä. Sinä myöskin olet hänet hylännyt. Sen tähden otankin minä hänet pojakseni tästä päivästä lähtien."
Sanottuaan tämän laski hän rouvan irti ja meni pois.
Idalia seisoi hetkisen paikallaan liikahtamatta kuin valkoinen marmoripatsas. Sitten vaipui hän kokoon ähkien, hampaitaan kiristellen ja niin vaikeasti äännellen kuin kuolemaisillaan oleva haavoitettu villieläin. Vihdoin lysähti hän kuitenkin lattialle ja nojasi päänsä tukeen, joka sattui olemaan siinä lähimpänä. Se ei ollut mikään muu kuin hänen kuolleen puolisonsa marmorisen rintakuvan alusta! Kenties tuo kylmä kivi saattoikin edes hieman jäähdyttää hänen tulikuumaa otsaansa.
Mutta isä Siegfried meni huoneeseensa, jossa pikku Cupido jo rauhallisesti nukkui syvässä unessa.
VIII.
Siihen aikaan sattui Unkarissa sellainen harvinainen tapaus, että muuan piispa meni naimisiin. Se oli ainoa tapaus sen jälkeen, kun katolisen kirkon kielto, etteivät papit saa mennä naimisiin, oli astunut voimaan.
Neutran piispa Emerich von Thurza oli tuo merkkimies.
Hän oli Thurzan ikivanhan aatelissuvun viimeinen miehinen jälkeläinen, suvun, joka oli antanut Unkarille monta urhoollista kenraalia ja viisasta palatiinia ja jonka tilukset olivat pienen kuningaskunnan kokoiset. Piispan kuoltua naimatonna olisi kuuluisa suku kuollut sukupuuttoon, ja sitä olisi pidetty suurena onnettomuutena koko maalle.
Sen estämiseksi oli keksittävä jokin hyvä keino.