"Katsokaa nyt!" kiljui hän. "Eikö tämä munkki olekin Teodor Dalnaki?
Kauniin rouvan rakastaja pappispuvussa. Hahaha!"
"Hahaha!" kaikui miesten nauru kuin helvetin kuoro. Jokainen oli tuossa nuoressa munkissa tuntenut kuolleeksi luullun Teodor Dalnakin.
Hän ei siis ollutkaan kuollut, vaan ruvennut kauniin rouvan rakastajaksi.
Isä Siegfried seisoi tuon nauravan ja syljeskelevän joukon keskellä. Oikealla kädellään kohotti hän puisevaa tuolia. Jos hän alkaisi sitä heiluttaa, tekisi se piankin tuhotöitä.
"Siegfried?" kuului piispa Thurzan mahtava ääni rähinän keskeltä.
"Oletko sinä pappi vai ritari?"
Nuorukainen pudotti tuolin lattialle, taivutti päänsä alas ja lausui hiljaisella äänellä:
"Pappi."
"Poistu heti täältä! Voi häntä, joka aiheuttaa pahennusta!"
Kuultuaan tämän piispan kehoituksen, tulivat munkit rohkeammiksi ja häikäilemättömämmiksi. He irroittivat vyötäisiltään köysiset solmuvyönsä ja alkoivat niillä huimasti hutkia Siegfriediä samalla nimitellen häntä mitä erilaisimmin latinalaisin ja kreikkalaisin haukkumasanoin.
Siegfried ei välittänyt itsestään, vaan koetti ainoastaan varjella, etteivät iskut sattuisi Cupidoon. Ikäänkuin sumun seasta näki hän, miten Magdaleena tahtoi rientää hänen luokseen suojellakseen häntä ruumiillaan, mutta kuinka Grazian otti tyttöä lujasti kiinni käsipuolesta ja singahutti hänet Berezawskyn luokse sanoen raa'asti: