Waag-virran jäiden lähtö oli niin valtava, etteivät vanhimmatkaan ihmiset muistaneet sellaista milloinkaan nähneensä. Jäävirta tunkeutui Madacsány-puroa myöten aina myllyn patoon asti. Pian saattaisi sekin ehkä murtua, ja silloin olisi kahleistaan päässeellä elementillä vapaa kulku aina linnaan asti.
"Katso, äiti!" kuiskasi Cupido äidilleen viitaten paisuvaan jokeen. "Miksi kaadoitte, sinä ja isä Siegfried, pyhän Nepomukin kuvan maahan? Nyt kostaa pyhimys tällä tavalla."
"Mitä vielä, sinä olet vain nähnyt unta pyhimyskuvan kaatamisesta."
"Enkä ole! Olen nähnyt sen todellisuudessa tapahtuvan ja vieläkin vapisen sitä ajatellessani."
"Kuume sinua vain vapisuttaa. Mene sänkyysi jälleen äläkä katsele ikkunasta pihalle. Herska saa sitten tulla kertomaan sinulle satuja."
Niin, Herska. — Kuka tietää, mikä hänen kohtalokseen oli tullut?
"Lähetä mieluummin tänne isä Siegfried! Hän ainakin puhuu tosiasioita!"
Idalia oli päivän kuluessa vähintään kymmenen kertaa kurkistanut munkin huoneeseen, nähdäksensä, oliko tämä jo tullut. Mutta mitään ei kuulunut. Komea ritarinpuku oli kadonnut, ja tuuli puhalsi sisään avoimesta ikkunasta.
Idalia istuutui erääseen lasikattoiseen ulkonevaan kulmahuoneeseen ja katseli tuota ääretöntä jäämerta, joksi Waag-joki oli koko laakson muuttanut ja jonka keskustassa vesi virtasi hurjasti eteenpäin samalla kun molemmille puolille oli kasaantunut mahtavia jäävuoria.
Mitosclimin linnan peltilevyillä peitetyt tornit loistivat auringon paisteessa ja näkyivät selvästi.