Mutta herra Grazian täytteli vain edelleen pikariaan sekä joi vielä kerran kaikkien niiden terveydeksi, jotka olivat hänen ystäviään. Ystävien loputtua tuli vihamiesten vuoro. Jokainen pikarillinen sisälsi myrkkyä, mutta sellaista myrkkyä, joka vaikutti hitaasti jonkin määrätyn ajan kuluttua. Hänen täytyi koettaa saada sitä mahdollisimman paljon ruumiiseensa, ettei hän tulisi sanansa syöjäksi, koska hän oli luvannut Idalia-rouvalle, että Siegfried tulisi elämään kauemmin kuin hän.
XVII.
Sinä yönä ei Idalia voinut nukkua laisinkaan. Uni pakeni hänen silmistään, ja suru raateli hänen sydäntään. Tyydytetty kosto on levoton vuodetoveri.
Aaveet kiusasivat häntä, ja mielikuvituksessaan oli hän näkevinään onnettomien uhriensa raadellut ja murskatut ruumiit. Hän oli näkevinään tuon onnettoman tytönkin sielunhukuttajan pohjalla keskellä Waag-virran raivoisasti kuohuvia jääaaltoja sekä oli kuulevinaan hänen hätähuutojansa.
Entä tuo rakastettu mies, jonka hän nyt menettäisi? Voiko hänen sydämensä kestää sitä pakahtumatta surusta?
Tuon kauniin rouvan asunnossa oli sangen monta huonetta, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että hän olisi voinut viihtyä niissä rauhallisena tällä kertaa. Jokaisessa kamarissa oli hän jo vuodattanut kuumia kyyneleitä. Alinomaa kuljeskeli hän nurkasta nurkkaan sekä katseli ikävöiden jäätyneiden ikkunaruutujen läpi Waag-virralle päin.
Mutta sieltä näkyi vain toivoton jääerämaa, joka ulottui Madacsánysta Mitosclimiin asti. Kuu valaisi kylmillä säteillään tuota elotonta maisemaa.
Kello kolmen ajoissa aamulla oli hän näkevinään siellä mustan pilkun, joka liikkui Madacsányyn päin.
Se lähestyi lähestymistään, ja hän voi jo tuntea sen ihmiseksi.
"Sanantuoja Mitosclimistä", sanoi Idalia itsekseen sekä meni herättämään palvelusväkensä.