Vihdoin tuotiin tuo lähettiläs Idalian luokse. Tulija ei ollut kukaan muu kuin mestari Mathias, mutta niin muuttuneena, että häntä tuskin enää voitiin tuntea. Tuska oli vääristänyt hänen kasvonsa kamalan näköisiksi ja kylmyys värjännyt ne sinisiksi.
"Minä tulen Mitosclimistä", läähätti hän kaatuen samalla väsyneenä lattialle.
"Tuokaa hänelle lasillinen lämmitettyä viiniä!" käski Idalia.
"Ei, ei viiniä!" huokasi sairas, "ei viiniä, minä olen saanut jo siitä tavarasta kyliäni tässä maailmassa."
Samalla hän kohosi polvilleen Idalian eteen sekä alkoi ristissä käsin häntä rukoilla:
"Taivaan laupeuden tähden, pelastakaa minut!"
"Mitä sinä tahdot, mies?"
"Mitosclimin linnanherra on myrkyttänyt minut ja itsensä. Jumala häntä siitä rangaiskoon! Auttakaa minua, rouva, minä kuolen!"
"Miten minä sinua auttaisin?"
"Ah, älkää teeskennelkö, minä tiedän kaiken. Grazian on myrkyttänyt minut tietämättäni bratinalla. Ihmiset sanovat, että sinä silloin, kun myrkytit puolisosi, joit hänen kanssaan samasta myrkytetystä lasista, ettei hän olisi voinut mitään epäillä. Mutta heti sen jälkeen otit sinä salavihkaa vastamyrkkyä, etkä sinä kuollutkaan, mutta miehesi sitä vastoin ei sellaista saanut ja kuoli."