Aamiainen oli katettu "kiinalaiseen kamariin" uhkean "puistoportin" puolella. Tämän lisäyksen alkuperäiseen rakennukseen oli liittänyt muuan Boyce 18:nnella vuosisadalla, tuotuaan taloon rikkaan emännän. Koristeita — varsinkin huoneen korkeassa holvatussa katossa — silloinen piirustaja näkyy aikoneen saada "itämaisiksi", ja kyllähän ne hyvin sekavia ja yhteen ahdettuja olivatkin. Mandariini-olennoilla noissa kuluneissa ja haalistuneissa tapeteissa oli hiusnutturat ja palmikot päässä ja hameet yllä, siitä ne ainakin erotti tavallisista englantilaisista vuodelta 1760. Ajan kuluttava käsi oli samentanut värit ja luonut koko huoneeseen vanhanaikuisuuden sulostuttavan leiman. Takan marmoriolkaan oli huolellisesti muovattu kiinalaisia ja pagodeja. Pöydillä oli kiinalaisia, hauskoja pikku esineitä, lattiata peitti intialainen matto, joka aikoinaan oli ollut hyvinkin kaunis. Jonkun myöhemmän Boycen toimesta oli jonkunlainen kaarilla ja pylväillä koristettu ja ruuanlämmityslaitoksella varustettu bufetti karkeata goottilaista tyyliä työnnetty keskelle mandariineja, tärväten koko vaikutuksen.
Onnistumatonta siinä oli alkuperäisyyden jäljittely ja ikäänkuin uudenaikaisuuden tavoittelu, mutta sittenkin tämä oli kaunis ja komea huone. Siihen astuessaan Marcella tietämättänsäkin oikaisi pitkän solakan vartalonsa suoraksi. Hänestä tuntui, kuin ei hän olisi näissä avaroissa huoneissa ja laajoissa puutarhoissa vielä milloinkaan ennen hengittänyt niin keveästi.
Isä ja äiti istuivat jo pöydässä. Lattialla heidän vieressään loikoi Lynn, rouva Boycen ruskea setteri-koira.
Herra Boyce jakeli käskyjä pitkälle, kuluneeseen, tahraiseen livreaan puetulle pojalle, joka edusti tämän talon miespuolista palvelusväkeä. Emäntä puheli koiralleen, mutta hänen kohotetuista silmäkulmistaan ja ohuitten huulten värähtelyistä Marcella huomasi äidin nyt niinkuin monasti ennenkin arvelevan, että hänen miehensä menettelee nurinpäisesti.
"Mutta menehän jo Herran nimessä leikkaamaan leipää ja tarjoo sitten ympäri pöytää, äläkä katsella töllistele siinä kuin mikäkin pässinpää", sanoi isäntä kiivaasti. "Mitä ne sinulle lienevät opettaneet Sir William Juten luona, sitä minä en käsitä. Minä en sitoutunut tekemään sinusta passaria, hyvä herra."
Ahdistettu, kalpea poika sieppasi leivän ja leikkasi sen viipaleiksi, murentaen armottomasti, tarjoili kömpelösti kullekin pöydässä istujalle ja sitten, käyttäen lyhyttä kahvinjuonnin aikaa hyväkseen, puikahti pois.
"Senkin hölmö!" virkkoi herra Boyce, suutuksissaan rypistäen kulmiansa, palvelijan mentyä pois.
"Jos olisit sallinut Annin toimia sisäkkönä niinkuin ennenkin", virkkoi emäntä säveästi, "niin tuskinpa sinun nyt olisi ollut syytä harmitella. William oli muistaakseni saappaanpuhdistajana Juteilla. Ei kummakaan, ettei hän pysty passaamaan pöydässä."
"Olenhan minä jo sanonut sinulle, Evelyn, että nykyisessä asemassamme meillä täytyy olla passari", tiuskaisi toinen. "Minun suvussani ei ole vielä kenenkään johtunut mieleen käyttää talossa pelkkiä naispalvelijoita. Se olisi vastoin tapoja — säädytöntä — sop…"
"No niin, minähän tietysti en käy ratkaisemaan mitä Boycein sopii tai ei sovi", keskeytti rouva välinpitämättömästi. "Se on sinun ja naapuriesi päätettävä."