"Älkäähän toki salliko meidän kiusata itseänne, neiti Boyce", virkkoi nyt nuori Leven, joka tähän saakka oli seisonut äänetönnä Hallinin takana. "Lähettäkää meidät pois. Olen kovin pahoillani isänne puolesta."
"Ei, teidän on tultava sisään!" lausui Marcella hymysuin, vaikka vielä kalpeana ja ojentaen nuorelle miehelle kätensä. Frank Leven, joka hiljakkoin oli jättänyt Etonin ja nyt opiskeli Oxfordissa, ja joka vast'ikään oli saapunut kotiin joululomalle, oli Marcellan erikoinen suosikki. "Teidän täytyy juoda teetä täällä ja virkistää mieltäni kertomalla mitä kaikkea olette ampunut tämän viikon kuluessa. Vieläkö on mitään jäänyt henkiin? Viime viikolla olitte muistaakseni ennättänyt jo räkättirastaiden kimppuun."
Leven seurasi häntä nauraen ja vastaan väitellen salin ovelle. Samassa kun he olivat sisään astumaisillaan, äkkäsi Marcella äitinsä kamarineidin portailla seisomassa ja kiiruhti häntä puhuttelemaan.
"Isä on jo parempi", huudahti hän ilomielin palatessaan. "Hän näyttää jo tointuvan kohtauksestaan. Äiti ei voi olla seurassamme, mutta hän pyytää meitä olemaan aivan huoleti ja pitämään hauskaa."
"Kyllä koetamme parastamme", sanoi nuori Leven käsiään hykerrellen. "Neiti Boyce, suvaitsetteko kieltää Aldousia ja Hallinia puhumasta politiikkaa, kun minä olen seurassa. Kiistelkööt vertaistensa kanssa. He ovat minut tuiki nujertaneet, ja minä etsin teiltä turvaa."
Nauraen ja jutellen astuttiin saliin.
"Jumaliste!" huudahti Leven pysähtyen äkisti Aldousin taa, joka yksin huomasi nuorukaisen harmistuneen kummastuksen. "Mitä Herran nimessä tuo täällä toimittaa?"
Sillä uunin edessä selin tuleen seisoi siinä Wharton hyvätuulisena ja hymysuin seuraa tarkastellen.
"Herra Hallin, tunnettehan herra Whartonin?" kysäisi Marcella.
"Herra Wharton ja minä olemme usein tavanneet toisiamme yleisissä kokouksissa", sanoi Hallin ojentaen Whartonille kätensä, jota tämä hyvin lämpimästi pusersi. Aldous tervehti häntä jäykästi, kuten tapansa oli, kurottamalla esille sormenpäänsä. Tämä jäykkä tervehdystapa oli hänessä synnynnäistä — vaikk'ei suinkaan isoisältä perittyä — ja vaikutti osaltaan siihen, että häntä paikkakunnalla pidettiin ylpeänä. Nuori Leven puolestaan nyökähytti hiukan vain päätänsä radikaalien ehdokkaalle ja valitsi sitten itselleen istumapaikan niin etäällä hänestä kuin mahdollista.