Wharton naputti Hurdin ovelle, ja rouva Hurd avasi.
Tupa oli savua täynnä. Uunissa oli vetoa vain silloin kun ovea pidettiin auki. Mutta tuuli oli tänä päivänä niin kirpeä, että äiti ja lapset pelkäsivät vetoa enemmän kuin savua. Marcellan silmä erotti pian savun keskeltä pienen, sairaan pojan, joka yskien istui uunin luona, ja rouva Hurdin, joka oli vaatteita pesemässä. Marcella esitti seuralaisensa, joka samoin kuin äskenkin seisoi hattu kädessä tupaa tarkastamassa. Se ei jäänyt huomaamatta Marcellalta, ja hänen poskensa rusottivat, kun hän puheli rouva Hurdin kanssa. Sillä tämä raihnainen mökki oli, kuten rouva Jellisoninkin, hänen isänsä aluetta, ja niistä maksettiin aimo vuokra.
Minta Hurd oli heti paikalla halukas yhtymään uuteen oljenpalmikoimis-yritykseen. Hätäisesti ja sekavasti hän sopersi jotakin nykyisestä huonosta työansiosta pyyhkien kaiken aikaa käsiään pyyheliinaan, jonka hän oli ottanut naulasta vierasten sisään astuessa.
Hän tuntui tätä nykyä aina olevan hermostunut ja levoton. Tyytyväiseltä ei hän koskaan näyttänyt, mutta Marcella arveli sen johtuvan osittain sairaloisuudesta, osittain taipumuksesta raskasmielisyyteen. Silminnähtävästi olivat hän ja lapset nyt paremmalla ruualla, sillä kaikki näyttivät virkeiltä, Willieä lukuunottamatta, jonka voimia keuhkotauti jäyti.
Marcella oli joka tapauksessa ylpeä työstänsä, ja hänen myötätuntonsa näitä ihmisiä kohtaan, joiden kohtaloa hän oli ottanut ohjatakseen, oli hartaampi kuin milloinkaan. Hurd oli kyllä useasti vaitelias ja salakähmäinen, mutta Marcella syytti heidän keskinäisessä seurustelussaan usein esiintyvää kankeutta tuon vihatun luokkaeron aiheuttamaksi, jota vastaan hän taisteli. Sanomattomasti häntä ilahutti se seikka, että Hurdissa alkoi näkyä kasvavaa harrastusta työväenasiaan, josta Marcella tuon tuostakin keskusteli hänen kanssaan, samoinkuin siihen mehevään, kuohuvaan kirjallisuuteen, jota hänelle Mellorista lainattiin. Lisäksi hän kävi kaikissa kokouksissa, joita Wharton piti Mellorin lähiseutuvilla, ja Marcella oli ilkamoiden kertonut Aldousille riistäneensä vanhoillisten ehdokkaalta yhden äänen palkaksi siitä, että herra Raeburn oli hankkinut hänen suojatilleen työtä.
Wharton kuunteli tuokion Marcellan ja Mintan pakinoimista ja hymähti huomaamatta nähdessään, kuinka alistuvasti nuori äiti vastaanotti nuoren tytön opetuksia ja neuvoja. Sitten hänen huomionsa kääntyi pieneen, köyryssä istuvaan ja rykivään poikaan.
"Oletko pahasti sairas, pikku mies?"
Kalpeaposkinen lapsi katsahti ylös kärsivän, kaihomielisen sielun raskas katse silmissään. Hän yritti vastata, mutta ei kyennyt yskimiseltä.
Wharton astui pojan luo ja nosti lattialta revityn valkean paperin, joka nähtävästi oli toimittanut käärepaperin virkaa.
"Näytänkö sinulle jotain hauskaa — uh, tuota savua! Tuleppas tänne, täällä ollaan hiukan turvassa. No mitä pitäisit pienestä koirasta — taikka kahdesta koirasta?"