"Vie vaan", murahti isä, "kunhan et vaan minun puolestani mitään lupauksia tee. Listoihin, sen minä sanon, ei minulta riitä ropoakaan, tarkoittakoot mitä hyvänsä ja ketä tahansa. Asiasta toiseen, matkalla jos satut tapaamaan Reynoldin, niin käske hänen tulla tänne. Me lähdemme hänen kanssaan Home Farmiin ja ammumme pari lintua jos kohdalle sattuu. Saanhan samassa nähdä, missä kunnossa metsästysmaat siellä ovat. Reynoldin mielestä meidän pitäisi ottaa yksi vartia lisää ensi keväänä ja hiukan laajentaa aluetta, niin tulevana vuonna kelpaa metsästää."

Puna nousi Marcellan poskille, hänen pannessaan hattua päähänsä.

"Toisen metsänvartian sinä olet valmis palkkaamaan, mutta et aio tehdä mitään kylän eduksi!" huusi hän, ja tulta iskivät mustat silmät. Sanaakaan enempää sanomatta hän tempasi auki lasioven ja läksi nopeasti astumaan terassia pitkin. Isä istui nyt yksinään täynnä sekä hämmästystä että kiukkua.

Richard Boycen kaltainen mies ei voi ponnistautua elämän läpi ilman sangen tuntuvaa naamioitumista, ja hän luulee lähimmän ympäristönsä olevan yhtä mieltä. Hänen vaimonsa oli jo aikaa sitten antanut perää tuolle näyttelemiselle, mutta samassa selvään ilmoittanut, että turha on yrittää saada häntä mukaan. Millainen osa tässä Marcellalla oli oleva, siitä isä oli vielä epätietoinen ja levoton. Mutta hämmästyneenä hän katseli, kuinka kaunis on todellakin hänen tyttärensä, joka tuossa hänen edessänsä liikkuu ja puhuu. Pienenä hän oli ollut varsin ruma, joskin omintakeinen lapsi. Mutta nyt hän oli kaunis, ja koko hänen käytöksessään ilmeni tietoisuus tuosta kauneudesta. Hengenvoimiltaankin hän oli niinikään hyvin lahjakas ja älykkäämpikin kuin mitä isä väliin olisi suonut, isä, jonka korkea luulo omasta itsestään ei ollut kovan onnen iskuista lainkaan laimentunut. Sellainen tyttö se kyllä ystäviä ja ihailijoita saa. Näyttääpä jo nytkin siltä, että samalla kun lordi Maxwell koettaa loukata isää, hänen pojanpoikansa on huomannut tyttären olevan kauniin.

Richard Boyce vaipui tuskallisiin mietelmiin, joissa Raeburnien käytös ja Marcellan odottamaton henkinen etevyys näyttelivät yhtä tärkeitä osia.

* * * * *

Marcella poimi sillä välin kukkasia "setripuistossa", Mellor Parkin miellyttävimmässä paikassa, missä vanha Tudor-tyyliin rakennettu, välipylväillä varustettu, muratin verhooma talo suorakulmaisesti yhtyy uudempaan, etelää kohti suunnattuun "puutarha-fronttiin". Täten oli puistoon muodostunut Päivänpuolinen, tuulilta suojeltu kolkka, jossa ruusut, klemotit, altaiset ja päivänkukat kasvoivat rehevämpinä kuin missään muualla, ikäänkuin tietäen että heidän tulee omaltakin osalta lisätä paikan ihanuutta. Ruohikko vain yhä kaipasi leikkaamista; syksy oli jo tiheään sirotellut ensimäisiä lehtiään sen päälle. Kukatkin olivat jääneet kitkemistä ja sitomista vaille Mutta kuri kymmenen acren ala on vain kahden puutarhurin hoidossa, silloin on luonnolla runsaskin ala mellastella ihan mielensä mukaan. Turhaanpa siis herra Boyce siellä kulkiessaan moitti ja nureksi.

Marcella puolestaan tunsi vuoroin mielipahaa, vuoroin mielihyvää katsellessaan tätä puiston metsistynyttä kauneutta.

Toiselta puolen häntä harmitti, että se, mikä on niin omiansa kauneuteen ja ylevyyteen, saattaa jäädä niin laiminlyödyksi ja niin kaikkea hoitoa vaille. Toiselta puolen taas, jos talo ja puisto olisivat olleet niin uuden uutukaisessa kunnossa kuin naapureitten, jos täällä olisi ollut ehjät katot, nykyaikainen vesijohto, akkunoissa luukut ja puutarhassa ansareita ja puhdistettuja käytäviä, sanalla sanoen, jos kaikki olisi näyttänyt sellaiselta kuin kunnollisesti hoidetussa maatalossa tapaa olla, mikä olisi silloin aiheuttanut tuon sydämellisen, hartaan pyynnön, jolla tämä vanha paikka alituiseen kääntyi hänen puoleensa, ikäänkuin rukoillen takaisin jotain kadottamaansa ihanuutta? Hänestä, tämän talon kuopuksesta, näkyy riippuvan hoidon ja hellyyden osoittaminen sille. Ja myötäänsä hän suunnittelikin, mitenkä sen saisi niin vähillä kulungeilla kuin suinkin jälleen kuntoon. Ja näiden suunnittelujen kautta tuo vanha talo oli moniaassa viikossa käynyt hänelle ylen rakkaaksi, ikäänkuin hän olisi täällä syntynyt ja kasvanut.

Mutta tänä aamuna Marcella poimi ruusuja ja päivänkukkia kapinoivin ja masentunein mielin. Mikä olikaan tuo menneisyys, joka näissä uusissakin oloissa tyrannin lailla jaksaa heitä jälleen painaa? Nyt, päätti hän lujasti, nyt on tullut aika hänen saada totuus ilmi. Mutta keltä? Marcella tiesi vallan hyvin, että äitiänsä hänen on mahdoton saada taivutetuksi mihinkään sellaiseen, jota hän ei mielellään tee. Eikä ollut helppo astua isänkään eteen ja sanoa suoraan: "Kerro minulle juurta jaksain, miksikä seurapiiri täällä on kääntänyt sinulle selkänsä." Oli miten oli, mutta nyt, kun hän on täysikasvuinen ja asuu kotonansa, nyt on sekä heihin että erittäinkin häneen itseensä nähden välttämätöntä, ettei häneltä enää pidetä asioita salassa, niinkuin pieneltä lapselta. Hänen täytyy päästä niiden tosiasiain perille, jotka näkyvät uhkaavan pysyä täällä Mellor Parkissakin heidän ja hänen tiellään yhtä itsepintaisesti kuin hänen kouluaikanansa ja Lontoossa-oleskelunsakin aikana takavuosina.