Hänen silmänsä leimahtivat, vihanpuna hehkui poskilla, ja silmänräpäyksen ajan Marcella luuli, että hän löisi häntä. Mutta hän käänsikin vain paidankalvosimensa paikoilleen ja poistui vuoteelta.
"Tietäkää", sanoi hän paksulla äänellä, kääntyen Marcellaan hattu kädessään, "että tähän taloon minä en astu jalallani, ennenkuin teidän yhdistyksenne voi antaa minulle avuksi sairaanhoitajattaren, joka noudattaa lääkärin määräyksiä olematta hävytön hänelle. Lähetän vielä tänään valituskirjelmän yli-intendentillenne."
"Olkaa niin hyvä", vastasi Marcella levollisesti. Ja hän astui ovelle ja avasi sen.
Lääkäri astui hänen ohitseen pilkallisesti naurahtaen.
"Kas vaan, onpa teillä hienoilla sairaanhoitajattarilla aika suuret ajatukset itsestänne. Parempi vaikka mikä vanha otus kuin koko parvi tuollaisia!"
Marcella silmäili häntä tuikeasti.
"Menettekö?" sanoi hän.
Lääkäri iski häneen raivoisan katseen ja loikkasi alas portaita mutisten mennessään kirouksia ja uhkauksia.
Marcella tuki hetkisen otsaansa kädellään ja veti syvän hengähdyksen.
Samassa hän huomasi, että portaat olivat jälleen täyttymässä mustasilmäisillä juutalaisvaimoilla, jotka lakkaamatta kurkistelivat sisään ja pälpättivät keskenään. Minuutin tai kahden kuluttua he jo olisivat hänen piirittäneet. Hän huuteli kaikuvalla äänellä Bennyä sisään.