Tämä näyttäytyikin heti yläportailla ja tuuppasi kursailematta syrjään juutalaisakat.
"Mitä pitää olla, sisar? Ei, pysykää te vain siellä, ei teitä täällä kaivata!"
Ja Benjamin karkasi sisään ja olisi paiskannut oven kiinni heidän nenänsä edessä, ellei Marcella olisi pidättänyt häntä sanomalla:
"Anna rouva Levin tulla sisään."
Hyväntahtoinen naapurinvaimo, joka oli pitänyt lapsista huolta, pujahti sisään, ja ovi lukittiin. Marcella piirrälsi pari riviä paperiarkin-puoliskolle ja antaen Bennylle tarkat ohjeet lähetti hänet matkaan sen kanssa.
"Lähetin noutamaan toista lääkäriä", selitti hän rouva Leville yhä kalpeana ja otsa rypyssä.
Vaimon oliivinkarvaiset kasvot kirkastuivat mielihyvästä. "Herralle olkoon kiitos ja ylistys!" huudahti hän nostaen kätensä pystyyn. "Mutta millä kummalla te sen saitte aikaan, neiti? Kaikki me tässä talossa vapisemme hänen edessänsä. Mutta ei vaan hänestä päästä, niin pian kuin joku vaimoväestä sairastuu, lähetetään häntä hakemaan — meidän täytyy, nähkääs. Häntä pidetään taitavana, koska hän on niin raaka. Ei sen törkeämpää ihmistä ole missään!"
Marcella kumartui sairaan yli, kohenteli hänen tyynyänsä ja koetti saada hänet uudelleen mukavaan asentoon. Mutta vaimo oli taas käynyt rauhattomaksi ja alkoi uudelleen mutista vierasmurteisia sanoja, joita Marcella ei ymmärtänyt. Kuume oli nopeasti kohoamassa, ja toinen raivokohtaus oli tulossa. Marcella hädissään toivoi jaksavansa rouva Levin kanssa pidellä häntä, kunnes lääkäri saapui. Tehtyänsä kaiken voitavansa hän istahti tuon onnettoman, nytkähtelevän olennon viereen, viihdytellen ja tukien häntä ja kuunnellen rouva Levin vaahtoavaa sanatulvaa sairaustapauksen kulusta ja ja tohtori Blankin menettelystä siinä. Marcellan valtasi jälleen tuo entinen kiihkeä tuska ja viha olevien olojen nurinkurisuudesta ja säälintunne köyhiä kohtaan. Köyhien kärsimykset — heidän köyhyydestä johtuvat kärsimyksensä — ne ne vieläkin useasti synkistivät häneltä taivaan ja maan. Tämä lurjus olisi varmaankin käyttäytynyt siivosti ja olisi arvatenkin hoitanut ammattiansa kunnolla, jos hänet olisi kutsuttu sairaskäynnille jonkun niin sanotun vallasnaisen luo tämän köyhän ja väkirikkaan kaupunginosan varakkaampaan perheeseen.
"Halloo!" kuului reipas ääni huutavan, "teillä näkyy tässä olevan paha tapaus hoidettavana."
Sanat olivat musiikkia Marcellan korville. Vaimo, jota hän piteli, kävi yhä rajummaksi — vastikään hän oli kirkunut "myrkkyä" sitten "veistä" saadakseen ottaa itsensä hengiltä, ja hänen hoitajattarensa ja rouva Levi tuskin jaksoivat yhdistetyin voimin estää häntä paiskautumasta vuoteesta lattialle tahikka riuhtomasta irti suuria tukkoja mustista hiuksistaan. Lääkäri — nuori punapartainen skotlantilainen, silmälasit nenällä — astui joutuin vuoteelle, teki Marcellalle muutamia kysymyksiä, kohautti olkapäitään kuullessaan Marcellan kuivan selonteon tohtori Blankin menettelystä, veti sitten taskustaan mustan nahkakotelon ja alkoi sovittaa morfiiniruiskua järjestykseen.