Kesti hyvän aikaa, ennenkuin siitä näkyi lähtevän minkäänlaista apua. Lähetettiin noutamaan miestä, joka tuli vapisevana ja vaimonsa raivokohtausten väliaikoina hartaasti rukoili lääkäriä ja sairaanhoitajatarta, etteivät jättäisi häntä yksin.
Tapauksen tärisyttävä traagillisuus valtasi niin kokonaan Marcellan ajatukset, ettei hän huomannut ajan lentoa. Kaikki lääkärin määräykset hän suoritti niin taitavasti, hellästi ja kylmäverisesti, että tämä oli virkaurallaan harvoin sellaista kokenut. Kerran kun nuori äiti raukka silmänräpäykseksi jätettiin vartioimatta, hän tähtäsi kädellään ilmaan hurjan iskun, joka tapasi Marcellan poskea, ja hän kavahti taapäin voimatta pidättää heikkoa huudahdusta.
"Koskiko teihin?" huudahti tohtori Angus kiirehtien hänen luokseen.
"Ei, ei", hymyili Marcella kyynelten välistä, jotka lyönti oli heristänyt hänen silmiinsä, ja työntäen jotenkin maltittomasti lääkärin syrjään; "ei se ole mitään. Jäätähän te pyysitte, eikö niin?"
Ja hän katosi perähuoneeseen noutamaan sitä.
Lääkäri seisoi kädet taskuissa katselemassa potilasta.
"Kyllä teidän on lähetettävä hänet sairashuoneeseen", sanoi hän miehelle; "ei tässä ole muuta neuvona."
Marcella palasi takaisin tuoden jäätä ja asetteli sitä sairaan pään päälle. Tämä oli nyt levollisempi, voihki hiljakseen ja näytti taas vaipuvan täydelliseen herpoontumistilaan.
Tohtorin valppaaseen silmään tarttui hänen edessään oleva kuva: kalpeat vääntyneet naisenkasvot tyynyllä ja niiden yli kumartuva uhkea pää keveästi kuopalle painuneine poskineen, missä hurjistuneiden sormien jäljet vielä punaisina leimusivat. Hän oli jo ennenkin kerran tai pari sattunut sairasvuoteen ääressä yhteen tämän tytön kanssa ja hän tiesi minkä arvoinen hän oli.
"No niin", sanoi hän viimein tarttuen hattuunsa, "mitäs apua enää on tuumimisesta. Minä lähden noutamaan tohtori Swiftiä." Tohtori Swift oli piirilääkäri.