"Enhän minä järjestymistä vastaan väitä", tiuskaisi Wilkins. "Siinä minä vain pysyn, että työväen luokasta se johtomies on valittava — sellainen mies se olla pitää, jolla on työmiehen tarpeet ja tunteet — johon meikäläinen voi luottaa, eikä mikään verta-imevä tilanomistaja tai kapitalisti. Korvapuusti se on jokaiselle kunnon työmiehelle maassamme, jos muodostatte työväenpuolueen ja asetatte Harry Whartonin sen johtajaksi."
Nuori sosialisti vilkaisi häneen syrjästä. "Itse kai tahtoisit siksi ruveta", ajatteli hän. "Mutta me valitsemme miehen, joka voi pitää aatelistonkin aisoissa, ja siinä me teemme oikein."
"Joskohta herra Wharton onkin tilanomistaja, niin hän on hyvä isäntä!" huusi suutari, pitkä, luiseva mies huolellisesti harjatussa takissa. "Monet meistä ovat kuulleet hänen puhuvan siitä, mitä hän on yrittänyt saada aikaan omalla tilallaan ja osuusfarmillaan. Rehelliset pyrkimykset hänellä on — on kuin onkin. Sosialistista valtakuntaa ei ole vielä olemassa — eikä hän sille mitään mahda, että hän on tilanomistaja. Hän on syntynyt siksi."
"Omaa asiaansa se mies vain ajaa, uskotte tai ette", intti Wilkins vastaan, ja punaiset täplät hänen tummaverisillä kasvoillaan suurenivat, — "sanomalehteänsäkin hän vain toimittaa omaksi edukseen — kyllä minä siitä olen perillä. Ja kerran minä sen vielä näytän toteenkin! Ensin hän metkuillaan houkuttelee teitä ansaan, ja kun se on tehty, niin hän nauraa teidän houkkamaisuuttanne. Tilanomistajia vastaan hän ei ikinä esiinny, kun tosi tulee eteen — kyllä minä sen joukon tunnen — sanon minä — kyllä minä sen joukon tunnen."
Heleä ja ylenkatseellinen naisen ääni puuttui nyt keskusteluun:
"Onpa sentään hieman omituista, että sillä aikaa kuin me täällä Lontoossa lakkaamatta valittelemme ja voihkimme epäterveellisistä asumuksista ja teemme siellä täällä pieniä parannusyrityksiä, nuo samat parjatut tilanomistajat ovat meidän aikanamme rakentaneet uusia asumuksia puolelle Englannin maaköyhälistöä ja vuokraavat heille viisihuoneisia rakennuksia yhdestä shillingistä ja neljästä pencestä viikossa!"
Hallin käännähti tuolillaan ja tuijotti puhujaan — ällistyneenä.
Wilkinskin vilkaisi häneen alta kulmain. Hän ei pitänyt naisista — hienoista naisista ei varsinkaan.
Hän murahti vastaukseksi, että jos niin olisikin laita — jota hän puolestansa epäilee — ovat tilanomistajat sen tehneet itsekkäistä vaikutteista, joko ostaaksensa yleisen mielipiteen puolellensa tai rehennelläkseen. "Tilalla, missä on palkittuja sikoja ja palkittuja härkiä, täytyy tiettävästi olla myös palkittuja työväenasuntoja ja rotuorjia!"
Pää pystyssä ja leimuavin silmin Marcella kosti puolustuspuheella, missä hän järkkymättä piti kiinni tosiasioista; hän selitteli, mikä ero oli tilanomistajaan kylien ja niin sanottujen "vapaiden" kylien välillä, teki selkoa niistä maanviljelyskokeiluista, joihin useat suuret tilanomistajat olivat ryhtyneet, ja kuvaili valaisevasti sellaisen järjestelmän etuja — sosialistiseltakin kannalta katsottuna — joka on säilyttänyt maan suurissa, yhtenäisissä osissa valtion lopullista käyttöä varten, vastakohtana Ranskassa vallitsevalle järjestelmälle, joka kerrassaan tekee kaiken sosialismin mahdottomaksi.