"En olekaan. Minä en usko teidän lakiehdotukseenne — ja olen varma siitä, ettette koskaan voi viedä sitä perille!"
Wharton kohautti silmäkulmiaan.
"Kenties suvaitsette ilmaista minulle, millä kannalla nykyisin olette", sanoi hän, "että tietäisin miten sovitella sanani. Kun viimeksi Mellorissa juttelimme näistä asioista, olitte ymmärtääkseni — sosialisti."
"Se on pientä, mitä minä olin mennä vuonna", vastasi Marcella hilpeästi, vaikka äänessä samassa oli surunvoittoinen vivahdus. "Silloin olin pikku lapsi! Nyt minulla kenties on muutamia vaivaisia mielipiteitä — mutta ne ovat kaikki vielä yhtenä sekasotkuna — eikä minulla ole koskaan aikaa järjestellä niitä."
"Oletteko luopunut venturisteista."
"En! — mutta minä olen niin ymmällä, ja Cravenit, pelkään, tulevat piammiten sulkemaan minut pois yhdistyksestään. Nähkääs — nyt minä jo tunnen muutamia työläisiä."
"Tunsittehan viime vuonnakin."
"En!" intti Marcella päätään pyörittäen — "se oli aivan toista. Mutta nyt minä elän heidän maailmassaan — yhdessä heidän kanssaan — ja he juttelevat minulle huoliaan. Kerran viikossa otan kotonani vastaan kaikki tuttavani, jotka asuvat piirissäni — miehet ja naiset. Rouva Hurd — tiedättehän kuka se on" — hänen silmäkulmansa rypistyivät tuskin huomattavasti — "tulee käsitöineen pitämään meille seuraa, ja niin tulee Edith Cravenkin; ja välistä on pikku huoneessani väkeä ihan ahdinkoon asti. Miehet tupakoivat — jos akkunoita voi pitää auki! — ja luulenpa, että minäkin pian kohta rupean polttamaan — se panee heidän kielensä paremmin liikkeelle. Siinä on kansaa kaikenkarvaista — sosialisteja, vanhoillisia, radikaaleja — —"
"— — Ja sosialisteja kohtaan ette ole suopea?"
"No niin, he ovat mieltäkiinnittäviä, uneksivia miekkosia", virkkoi Marcella nauraen, "jotka eivät huoli säästää ja tarttuvat käsiksi elämään väärästä päästä. Todisteluilla ei heitä saa vakuutetuksi! Sosialistinen työmies ei välitä tuon taivaallista tosiseikoista, jotka eivät hänen asiaansa aja. On tosiaankin suurenmoista, miten ylimielisesti hän ne työntää syrjään."