Siinä tuokiossa hän jo oli Marcellan vieressä, avopäin, säteilevänä, vieläpä häikäilemättömänäkin, kuten hänen oli tapana kiihtymyksen hetkinään. Tullessaan terassille hän näki Marcellan puhelevan Raeburnin kanssa, mutta hänen ajatuksensa olivat tällä hetkellä niin yksinomaan uppoutuneet hänen omiin muistelmiinsa, etteivät toisten asiat — ei Marcellankaan — tällä hetkellä merkinneet hänelle mitään.
Tyydytetyn turhamaisuuden ja kiihottuneen kunnianhimon hymy päilyi hänen huulillaan, ja hänen hilpeää mielialaansa kartutti yhä Marcellan mieluisa läsnäolo. Milloin rohkein, milloin tuttavallisin sanoin hän osoitti nuorelle neidille kunnioitusta ja mairittelevaa huomaavaisuutta, ja hän tiesi kyllä, että tämän illan tapahtumat olivat tuntuvasti kohottaneet hänen merkitystänsä ja arvoansa Marcellan silmissä.
Marcellakin saattoi tänään, Whartonin mielihyväksi, riemuita voitosta. Hänen korvissaan surisi lakkaamatta ne huomautukset, joita terassilla liikkuvat ihmiset yhtenään tekivät. Marcellan kauneudesta. Raha — tuo kirottu raha! — ellei se olisi vastassa, niin —! Voisiko ylöspäin kiipeävä valtiomies koskaan toivoa itselleen häikäisevämpää puolisoa?
Viisi minuuttia venyi kymmeneksi, ja kun alihuoneen jäsenet viimeinkin riensivät äänestämään ja Whartoninkin täytyi riistäytyä irti, silloin ei Marcellakaan enää tuntenut olevansa yksinäinen ja hyljätty, ja hän oli antanut Whartonille enemmän syytä kuin milloinkaan ennen pitää häntä kauniina ja rakastettavana.
X LUKU.
"Ned ystäväni, olehan nyt järkevä! Sisaresi on epätoivoissaan ja niinpä minäkin. Miksikä kiusaat meitä jäämällä kaupunkiin tässä helteessä ja ottamalla vastaan kaikki nuo tuhannet toimet, vaikka tiedät, ettet pysty niitä suorittamaan paremmin kuin — —"
"Sairas heinäsirkka", naureskeli Hallin. "Kelpaa sinun puhua! Siksikö päivä sinut noin ruskeaksi paahtoi, että Italiasta kotiin tultuasi alkaisit meille vaivaisille saarnata järkeä. Älä luulekaan, että välittäisin näyttää niin voimakkaalta kuin sinä. Kaikkea voi olla liikaa, rakas ystävä."
Aldous silmäili huolestuneena puhujaan eikä ottanut ensinkään rauhoittuakseen hänen leikinlaskustaan.
"Sisaresi on kertonut minulle", jatkoi hän, "että näännytät itsesi noilla loppumattomilla luennoillasi, ettet saa öisin unta ja ettei hän kuukausimääriin ole ollut niin huolestunut terveydestäsi kuin nyt! Mikset heitä nyt kaikkea sikseen ja asetu kunnollisesti lepäämään? Voithan sitten taas talvella tarttua käsiksi työhön?"
Hallin asetteli sormenpäitään yhteen ja hymähti hiukan.