"Vai niin, mielestäsi kai kiertelen kuin kissa kuuman puuron ympärillä. Niinpä niin. Aldous poikani, vanha on vanha ja nuori on nuori. No niin — palatkaamme neiti Boyceen. — Miten useasti olet hänet nähnyt? — Kuinka syvässä se istuu? Ethän kummeksine, että olen ymmällä. Joutua Richard Boycen sukulaiseksi! Se heittiö!" huudahti vanhus äkkiä, uudelleen kiivastuen, "hän ei edes tahtonut tulla isäänsä tervehtimään, kun tämä oli kuolemaisillaan. John oli melkein kokonaan kadottanut muistinsa — ainakin hän oli leppynyt pojalleen — ja hän ikävöi hartaasti Dickiä, ainoata ihmistä, jota vanhus koskaan oli rakastanut. Suurella vaivalla onnistui minun saada selvä miehen olinpaikasta ja koetin parastani saadakseni hänet käymään isän kuolinvuoteen ääressä. Kaikki turhaan! Hän tuli vasta silloin, kun isä jo oli tiedotonna, tunti ennen kuolemaa. Hänen hermonsa olivat muka huonot, vaikkei sentään niin huonot, että olisivat estäneet häntä olemasta läsnä testamenttia avattaessa. Tuota julmuutta vanhaa isää kohtaan en ole koskaan antanut anteeksi enkä vastakaan anna!"
Ja uudelleen lordi Maxwell kiivain askelin mittaili kirjaston lattiaa, koettaen masentaa vanhojen muistojen elvyttämää vihaa ja katkeruutta.
Aldous tarkasteli häntä synkkänä. Lordi Maxwellin huomiota näytti olevan mahdoton kiinnittää mihinkään muuhun kuin Dick Boycen synteihin, joista he nyt hyvän aikaa olivat perusteellisesti keskustelleet. Aldousin ylpeys oli saanut pistoksen, hänen tunteensa eivät olleet kohdanneet sitä rakastavaa ymmärtämistä, jota hän oli toivonut.
"Isän suhteen on sinulla kyllä syytä olla ankara", huomautti hän viimein nousten seisomaan, "sietää miettiä, minkä verran asia minua koskee. Ja huomenna sallinet minun kertoa jotain hänestä. Syytönhän hän on isänsä rikoksiin. Mutta nyt olet tullut valvoneeksi näin kauan minun tähteni. Muistathan, että Clarke viime kerralla täällä käydessään erityisesti kielsi sinua iltasin rasittumasta."
Lordi Maxwell käännähti hämmästyneenä. "Tuhat tulimaista — mikä sinun on, Aldous? Loukkaantunutko! No niin, no niin — minähän olen vanha narri!"
Hän astui pojanpoikansa eteen ja asetti hellästi kätensä hänen olkapäälleen.
"Suuri on edesvastuusi, Aldous, tulevaisuutesi on kädessäsi. Uutisesi yllätti minut — huomenna olen rauhallisempi. Mutta riitaako meidän välillämme? Ethän sinä ole mikään keltanokka, enkä minäkään mikään tyranni. Tiedäthän, ettei raha tässä merkitse mitään minulle. Mutta sydäntäni viiltää, poikani, sydäntäni viiltää ajatellessani, että sinun vaimosi liittää perheesemme sellaisen tarinan!"
"Ymmärrän, isoisä", sanoi Aldous sisällisestä tuskasta kiemurrellen. "Mutta sinun pitää oppia tuntemaan hänet. Äläkä hetkeäkään kuvaile, että hän menee naimisiin kanssani, ellei hän minua rakasta. En elämässäni ole nähnyt toista tyttöä, joka olisi niin vapaa, niin teeskentelemätön ja niin vähän ulkonaisiin muotoihin sidottu."
Hänen silmänsä loistivat ihastuksesta muistellessaan Marcellan katsetta ja liikkeitä.
Lordi Maxwell veti kätensä hänen olkapäältään ja pudisti epäilevästi päätään.