"Sinulla on paljon vaimollesi tarjottavana. Ei yksikään nainen hylkää sinua, ellei hän ole mieletön tai perin kokematon. Miten vanha hän on? Kahdenkymmenen tienoissako?"
"Kahdenkymmenen tienoissa."
Lordi Maxwell odotti kotvasen, sitten hän kohotti olkapäitään teeskennellen epätoivoa ja kumartui takkavalkean yli.
"Sinä et nähtävästi ole tänään tyytyväinen minuun, Aldous. Tuhat tulimaista, enpä edes tiedä, onko hän tumma vai vaalea!"
Soraääni oli päässyt pujahtamaan keskusteluun. Aldous koetti saada puhetta sujumaan.
"Hän on hyvin tumma", sanoi hän, "mutta muuten aivan äitinsä näköinen. Minun mielestäni hän on kaunein — ainoa kaunis nainen, minkä olen koskaan nähnyt. Toisissa kohdin hän on hyvin viisas ja älykäs, toisissa taas hyvin kehittymätön — melkeinpä lapsellinen. Hardenit sanovat, että hän on täällä ollessaan tehnyt kaikki voitavansa — se ei tietenkään ole paljon — lieventääkseen kurjuutta Mellorin kylässä. Hän on muuten sosialisti ja pitää meitä maanomistajia tyhjäntoimittajina."
Nauraen vilkaisi Aldous isoisäänsä, josta odotettiin valtaan pyrkivälle tory-puolueelle hyvää tukea. Lordi Maxwell teki samoin Aldousin suureksi mielihyväksi.
"Ole sitten varuillasi, ettei hän joudu nuoren Whartonin kynsiin, sillä tämä pian panee hänet agiteeraamaan hyväkseen. Vai niin, hän on kaunis ja älykäs — ja hyvä, poikaseni? Jos hän tähän taloon tulee, astuu hän äitisi ja isoäitisi sijalle."
Aldous yritti vastata, mutta ääni petti.
"Ellen tietäisi, että hän ansaitsee rakkautta ja kunnioitusta", sanoi hän viimein hiukan jäykästi, "en niin hartaasti haluaisi tutustuttaa teitä toisiinne".