"Vastauksenne?" sanoi hän Marcellalle likistäen hänen kättänsä.
Marcella havahtui liikkumattomuudestaan.
"Minä en voi", sanoi hän ja liikahti aikoen nousta, mutta Wharton painoi hänet lujalla kädellä uudelleen istumaan. " Minä en voi vastata teille tänä iltana, herra Wharton. Tässä on niin paljon ajattelemista — niin paljon! Minä en ole vielä lainkaan selvillä. Teidän on suotava minulle aikaa."
"Huomiseksi?" virkahti Wharton levollisesti.
"Ei!" vastasi Marcella rajusti, "ei huomenna; minä palaan takaisin työhöni ja minun täytyy saada rauhaa ja aikaa. Kahden viikon kuluttua — ei ennen. Minä kirjoitan."
"Se on mahdotonta!" sanoi Wharton otsaansa rypistellen.
Ja yhä pidellen Marcellaa veti hän hänet luokseen. Katse liukui tytön kasvoille, pitsin takaa häämöittävän ihon lämpimälle valkeudelle, soreille käsivarsille. Marcella kavahti taapäin tämän katseen edessä, äkillinen inho ja pelko valtasi hänet. Mutta ennenkuin hän pääsi vapautumaan, painoi Wharton nopeasti huulensa hänen puoleiseensa Marcellan käsivarteen.
"Siihen teillä ei ollut lupaa!" huudahti tyttö kiivastuen, vaikka sai vaivoin puhutuksi.
Wharton kohtasi hänen leimahtavan silmäyksensä nöyrän hellästi.
" Marcella! "